Kerroin eilisessä postauksessani viikonlopun vietosta vanhoilla kotiseuduilla. Tarkoitus oli itse asiassa vain keskustassa pyörähtää, mutta perjantai-iltana kuulimme jotain mitä ei voinut jättää väliin: vanhalla ala-asteellani olisi lauantaina myyjäiset! Niin me suuntasimme siskoni kanssa heti aamusta kohti Mustolan ala-astetta, ja huikean nostalgisia fiiliksiä.
![]()
Kouluni oli pieni kyläkoulu, oppilaita yhteensä kuutisenkymmentä. Eka- ja tokaluokkalaiset olivat pinkissä puutalossa, keltaisessa sijaitsi käsityöluokka/liikuntasali ja uusimmassa vaaleassa oli sitten keittiö, pikkuinen ruokala sekä yhdistetyt 3-4 sekä 5-6 luokat.
![]()
Koulusta on ihania muistoja, opettajat olivat vähän kuin jokaisen varavanhemmat - eihän tuolla ollut opettajiakaan kuin neljä! Koulun (silloin nuori) miesopettaja oli meidän suosikkimme, näytti mielestämme aivan Ihmemies MacGyveriltä :D Kerroinkin tämän hänelle kerran, kun vuosia myöhemmin tapasimme baarissa - huvitti häntä jostain syystä suuresti tämä rinnastus :)
![]()
![]()
Pääsin käymään myös luokassa, jossa ekaluokkani vietin. Siellä ne kakluunit nakottivat nurkissa, lavuaari oli hirmuisen matalalla ja ovenkarmit kookkaat.... Muistoja tulvi mieleen. Tuossa luokassa leikimme lempileikkiämme "Vettä kengässä", lauloimme kalevalan päivänä "Kamanat kohottukoohot, lakin päästä laskematta", huijasimme opettajaa muka nukkuvamme kun hän välitunnin jälkeen saapui luokkaan ja juoksimme karkuun poikia jotka yrittivät pussata tyttöjä.
![]()
Kaikkein mahtavin juttu oli myyjäiset. Muistatteko, kuinka ennen koululla oli varastohuone, jossa säilytettiin paitsi niitä ällöttäviä täytettyjä eläimiä, myös opetustauluja. Niitä pahvisia, suuria kuvia joissa oli vaikkapa kasvin osat esiteltyinä, tai ihmisen sisuskalut, tai talven eläimiä. Nämä taulut oli nyt myynnissä, ja arvatkaapas minkä löysin: taulu vanhasta Konstantinopolista! Harmi, ettei noissa ole vuosilukua, mutta kyllä ne melkoisen monen oppilaan kasvun ovat nähneet :)
Nyt taulu on ainakin toistaiseksi eteisen seinällä. Suunnittelen sen kehystämistä tai ainakin lasittamista, ettei pääse enempää nuhjuuntumaan. Ihanaa, yhdessä taulussa yhdistyvät nostalgisesti sekä ensimmäinen kouluni että rakastamani Istanbul!
![]()
![]()
![]()
![]()
Kouluni oli pieni kyläkoulu, oppilaita yhteensä kuutisenkymmentä. Eka- ja tokaluokkalaiset olivat pinkissä puutalossa, keltaisessa sijaitsi käsityöluokka/liikuntasali ja uusimmassa vaaleassa oli sitten keittiö, pikkuinen ruokala sekä yhdistetyt 3-4 sekä 5-6 luokat.
Pääsin käymään myös luokassa, jossa ekaluokkani vietin. Siellä ne kakluunit nakottivat nurkissa, lavuaari oli hirmuisen matalalla ja ovenkarmit kookkaat.... Muistoja tulvi mieleen. Tuossa luokassa leikimme lempileikkiämme "Vettä kengässä", lauloimme kalevalan päivänä "Kamanat kohottukoohot, lakin päästä laskematta", huijasimme opettajaa muka nukkuvamme kun hän välitunnin jälkeen saapui luokkaan ja juoksimme karkuun poikia jotka yrittivät pussata tyttöjä.
Kaikkein mahtavin juttu oli myyjäiset. Muistatteko, kuinka ennen koululla oli varastohuone, jossa säilytettiin paitsi niitä ällöttäviä täytettyjä eläimiä, myös opetustauluja. Niitä pahvisia, suuria kuvia joissa oli vaikkapa kasvin osat esiteltyinä, tai ihmisen sisuskalut, tai talven eläimiä. Nämä taulut oli nyt myynnissä, ja arvatkaapas minkä löysin: taulu vanhasta Konstantinopolista! Harmi, ettei noissa ole vuosilukua, mutta kyllä ne melkoisen monen oppilaan kasvun ovat nähneet :)
Nyt taulu on ainakin toistaiseksi eteisen seinällä. Suunnittelen sen kehystämistä tai ainakin lasittamista, ettei pääse enempää nuhjuuntumaan. Ihanaa, yhdessä taulussa yhdistyvät nostalgisesti sekä ensimmäinen kouluni että rakastamani Istanbul!
