Quantcast
Channel: FROM KAROLIINA
Viewing all articles
Browse latest Browse all 620

Ihan sitä arkea vaan

$
0
0
Huomasin, että pikkuhiljaa blogistani ovat kokolailla vähentyneet kaikki postaukset joissa juttelisin vain elämästäni ja tekemisistäni. Ehkäpä syynä on ollut se, että en usko senkaltaisten kirjoitusten juurikaan ketään kiinnostavan. Sitten asiaa ajateltuani tajusin, että itse asiassa itse tykkään siitä, että blogissa kerrotaan ihan normaalista arkielämästäkin, ei pelkästään esitellä erilaisia juttuja tai pieniä osioita vaikkapa nyt sitten toisen maan kulttuurista.

Niinpä rohkenen nyt tehdä pahemmanlaatuisen yleistyksen ja olettaa, että teitäkään ei tällaiset turhanpäiväiset kuulumispäivitykset haittaa :) Joten tervetuloa pitkästä aikaan aivan tavalliseen, mitäänsanomattomaan arkeeni!

Viime viikolla intouduin keittiössä, kun ramazan päättyi ja vietettiin sokerijuhlaa. Mehän ei paastota tai muutenkaan tuona paastoaikana koko juhlaa muisteta, mutta tätä sokerijuhlaa vietän mielelläni. Se on vähän kuin joulu suomalaiselle, harva enää nykyään sitä hengellistä puolta siitä taitaa muistaakaan, otetaan vain kermat kakusta ja lahjat kuusen alta. Nyt sitten tosiaan vietin hetken tuolla kyökin puolella, ja väsäsin pientä iltapurtavaa. Hyväähän siitä taas tuli, pitäisi ottaa tavaksi useamminkin ;)


Viikonloppuna olin sitten kahden ihanan naisen kanssa iltaa istumassa, ympärillä pyöri väkkäränä neljä enemmän ja vähemmän innokasta karvakorvaa. Iltaan kuului sangriaa, raclettea, ulkoilua, valkoviiniä, vesipiippua ja mukavaa jutustelua. Ruoka oli hyvää, tein tsatsikia, sumak-mausteessa marinoitua sipulia ja mercimek köftesiä eli linsseistä ja bulgurista valmistettuja pyöryköitä. Olivat suuri hitti, joten viikko oli kannaltani erityisen onnistunut ruuanlaiton suhteen.






Maanantaina alkoi täällä koulut, eli syksy on virallisesti alkanut. Äidin mieltä lämmitti iltapäivällä muksulta tullut tekstiviesti: Mä tykkään kasiluokasta. Onnellisen liikuttunut hetkeni katkesi seuraavaan viestiin, jossa syykin tuohon tykkäämiseen selvisi: koulu alkaa torstaisin klo 11, maanantaisin klo 10 ja muina päivinä klo 9. On siinä tykkäämistäkin :) Nyt on sitten iltaisin tiedossa ohjelmaa, kun koulukirjat ja vihkot täytyy päällystää. Mutta mieluusti näen tuon vaivan, kun ei tarvitse enää rahapussi levällään niitä kirjoja itse olla hankkimassa!

Sitten yksi kinkkinen juttu, liittyen jälleen kerran Bloggeriin. Olen saanut nyt omituisia varoitusviestejä koskien tuota ostamaani domainia eli fromkaroliina.com. Viesteissä sanotaan, että jotain tietoja täytyy varmistaa, mutta linkki joka viestissä on ei johda mihinkään. En ole löytänyt mistään selvennystä, ja olen ryhtynyt varotoimiin mahdollisen blogini katoamisen johdosta. Perustin blogin Wordpressiin jo aiemmin, ja nyt olen vienyt sinne kaikki kirjoitukset ja kommentit mitä tähän saakka on tänne kirjaantunut. Näin ollen, mikäli pahin tapahtuu, on minulla kaikki siellä varmassa tallessa ja jatkan sitten Wordpressin kautta tätä bloggailua. Mutta toivon toki, että tämä oli vain jokin virhetila, ja blogini täällä pystyssä pysyy.



Viewing all articles
Browse latest Browse all 620

Latest Images

Trending Articles