H - Hayvanlar koruma

Tata blogia lukeneet tietavatkin, etta elaimet ja elaintensuojelu - hayvanlar koruma - ovat erittain lahella sydantani. Elainten kohtelu olikin se yksi asia, joka minua riipoi Turkissa asuessani. Se kun on valilla aivan luokatonta.

kissanpentu, lonkka leikattu sen jalkeen kun hanet on kadulle heitetty ilmeisesti jostain korkealta. Elelee nykyaan pulleana kotikissana Kemerissa

Toisin kuin useimpia suomalaisia, turkkilaisia ei ole kasvatettu yleensa ajattelemaan, etta elaimella on samat oikeudet elaa kuin meilla ihmisillakin. Heille kadulla kulkevat kissat ja koirat ovat vain iljettavia, jopa pelottavia otuksia, eika silla ole mitaan valia, miten naita elaimia kohdellaan. Ja kun aikuiset ovat tata mielta, miten luulet heidan lastensa elaimiin suhtautuvan? Niinpa, kierre vain jatkuu.

Tama pikkuinen heitettiin autosta moottoritien ojanpientareelle. Onneksi nain tapahtuman ja hain koiran meille, nyt han asustaa kotikoirana Istanbulissa

Omaan opetusohjelmaani sisallytin aina kuukauden elaimiin liittyvia aiheita. Mietimme, kuinka elaimia kohdellaan, mita eri elaimet tarvitsevat elaakseen onnellisina ja niin edespain. Toiveissani oli, etta edes ne oppilaat olisivat tulevaisuudessa niita, jotka tekevat jotain maansa elainsuojelun eteen. Edes muutama heista.

Hanet oli tuotu Carrefour-marketin autohalliin ja jatetty sinne. Oli meilla viikonlopun kunnes matkasi uuteen kotiinsa.

Elainlaakareihinkaan ei aina voi luottaa naissa elainsuojeluasioissa, mikali ne koskevat elainta jolla ei ole omistajaa. Kuka maksaa hoitokulut? Onnekseni olen löytanyt Turkista muutaman elainlaakarin, joka on auttanut minua ja naita elaimia vilpittömasta auttamisen halusta, eika ole jattanyt elainta pulaan vain siksi, etta ei ole ketaan kuka laakkeen tai hoidon maksaisi. Heille olen myös voinut vieda kadulta pelastamiani kissan- ja koiranpentuja, tietaen etta löytavat sita kautta uuden, hyvan kodin.

Tama pienokainen jaksoi elaa vain kaksi viikkoa sen jalkeen, kun hanet henkitoreissaan löysin makaamassa tielta +40 asteen helteessa.

On Turkissakin koiratarhoja, hayvan barınak, mutta usein niissa elama ei ole yhtaan parempaa kuin kadulla, joskus jopa painvastoin. Löytyy myös useita elainsuojelujarjestöja, jotka pelastavat yhden koiran tai kissan kerrallaan, tehden taman eteen kaiken voitavansa. Elaimet adoptoidaan usein ulkomaille, silla monesti nama kaltoin kohdellut yksilöt ovat jollain tavoin vammautuneita (yleensa ihmisen tekojen vuoksi) ja harva turkkilainen haluaa tallaisen kotielaimen. Sen on oltava rottweiler, kultainennoutaja, husky tai jokin muu nayttava rotu, ei mikaan sekarotuinen ja pahimmassa tapauksessa vaikkapa yhden jalkansakin menettanyt hylkiö.

Ja tassa meidan Cicim-pullero, pienena palleroisena kun hanet olin löytanyt. Nyt kuorsaa isona pallerona tuossa sohvalla :)

Turkkilaisten suhtautuminen elaimiin ei tule muuttumaan yhdessa yössa. Se tulee muuttumaan - kuten niin moni muukin asia- vain ja ainoastaan lasten kautta, heidan koulutuksen ja uusien tapojen oppimisen myöta. Haaveenani on, etta voisin joskus kiertaa kouluja valistamassa lapsia elainten oikeuksista ja elainten oikeasta kohtelusta, ja saada nain Turkkiin kasvamaan uusi, elaintensuojeluun sitoutunut sukupolvi.
Onneksi on heitakin, jotka jakavat kanssani samat ajatukset, ja heita joilla on oikeasti taloudelliset resurssit tehda tata tarkeaa työta Turkissa paivasta toiseen ja vuodesta toiseen. Hattua nostan heille, silla paivittain joutuvat kohtaamaan niin rankkoja tapauksia, etta en tieda kuinka he jaksavat. Onneksi jaksavat.