En tiedä johtuuko se näistä pimeistä marraskuun illoista vai ilmojen viilenemisestä, mutta näinä aikoina keitto tuntuu aina siltä mieluisimmalta ruualta valmistaa illaksi. Tämän Turkissa yleisen ja monelle maistuvan keiton jujuna ovat keltaiset linssit, jotka ovat nopeita ruuanlaitossa sillä toisin kuin muita kuivattuja hernekasveja, niitä ei tarvitse liottaa ennen käyttöä. Raikkautta tämä keitto saa mintusta.
Ezogelin Çorbası
300 g keltaisia linssejä
runsas 1 dl riisiä
50 g vehnäjauhoja
2 liha- tai kasvisliemikuutiota
1 rkl tomaattipyreetä
3 rkl voita
1 tl kuivattua minttua
1/2 tl chilirouhetta
suolaa
mustapippuria
koristeluun tuoreita mintunlehtiä
Huuhtele linssit siivilässä ja laita noin 1,5 litraan kiehuvaa vettä. Lisää liemikuutiot ja ruokalusikallinen voita ja keitä kymmenisen minuuttia. Poista pinnalle muodostuva vaahto lusikalla.
Huuhtele myös riisit ja lisää linssien seuraksi. Keitä vielä kymmenen minuuttia.
Sulata loppu voi toisessa kattilassa ja lisää tähän jauhot. Lisää myös keskenään sekoitetut minttu, chilirouhe, suola ja pippuri voi-jauhoseokseen. Tämän jälkeen lisää seokseen tomaattipyree ja kaksi desiä vettä. Vatkaa seos tasaiseksi.
Sekoita tämä jauhoseos linssien ja riisin joukkoon, ja keitä hiljalleen viitisen minuuttia. Jaa keitto tarjoilukulhoihin ja halutessasi koristele tuoreilla mintunlehdillä.