Istanbulin rujommat kasvot

Keväiset terveiset ihanasta Istanbulista! Lomani oli erittäin onnistunut: ystäviä, hyvää ruokaa, aurinkoa, muistoja, kävelyä, oleilua, meren tuoksua, ihmisvilinää, syrjäisiä kujia. Uusia ystäviä, uusia ravintolatuttavuuksia, uusia katuja, uusia muistoja.

Huhtikuu on lempikuukauteni Istanbulissa. Kaupungin valtaavat miljoonat tulppaanit, aurinko alkaa lämmittää, puut vihertävät, Bospori kimmeltää sinistäkin sinisempänä ja ilma on vielä kirkas ennen kesän kosteuden laskeutumista kaupungin ylle.

Illan pimetessä kadut täyttyvät iloisista ihmisistä, terasseilla istutaan lämpölamppujen alla, nautitaan kevään ensi hetkistä ystävien seurassa syöden, juoden, nauraen.

Mutta itseäni kiehtoo se toinen Istanbul, se, jota ei esitellä matkaoppaiden kauniissa kuvissa.

Sivukujat kutsuvat poikkeamaan, vanhat rakennukset kuiskivat tarinoitaan ja porttiholveista kaikuu menneisyyden askeleet. Jokainen kivi kadulla on osa vanhaa tarinaa, kaikki tuoksut ja äänet tuovat menneisyyden nykyhetkeen, sekoittuen unenomaiseksi lumoksi. Kaupunki ottaa vastaan muukalaisen, imaisee sisäänsä, pakottaa omaksumaan kaupungin oman sykkeen, kulkemaan sen mukana sopusoinnussa, ollen yhtä tämän kaiken kanssa.

Istanbul, kaupungeista suurin ja kaunein, rumin, yksinäisin, ystävällisin, lempein ja rajuin.