Vanhan valokuvakansion mä löysin yllättäin…

Sairastelusta jos on jotain hyvää puolta löydettävä on se varmastikin se, että silloin on aikaa tehdä kaikkea sellaista, mitä muulloin ei. Kunhan se tekeminen voi tapahtua vaakatasossa, itseään liikoja rasittamatta. Yksi tällainen aktiviteetti on kuvien läpikäynti koneella. Varmasti jokaiselle tuttu juttu: kuvia tulee näpsittyä järkyttäviä määriä niin, että yhdeltä viikonloppupyrähdykseltä voi olla kameran ja puhelimen muistissa satoja kuvia. Ja niistä todennäköisesti yli puolet on aivan turhia mutta siellä ne ovat, koneen muistissa, sitä muistitilaa viemässä. Oma koneeni on nyt jo joitakin viikkoja hätyytellyt minua ilmoittamalla käynnistyslevyn olevan lähes täynnä ja ilmeisesti odotellut, että asialle jotain tekisin. Ja tänään vihdoin siihen puuhaan sain ryhdyttyä, aina kun olo salli silmien auki pitämisen (vatsatauti jostain syystä helpottuu, kun silmiä pitää kiinni). Olen selvästikin varmistelijaluonne, sillä kuvissa on sellaisia kymmenen kuvan sarjoja samasta puskasta, lokista tai talosta – yhden niistä olen ehkä blogiin tai Instaan laittanut, muut ovat olleet totaalisen tarpeettomia. Mutta siellä ne vain möllöttävät ja koneeni käynnistyslevytilaa valloittavat. Olen raaskinut luopua myös monista oksia, kukan lehtiä, tyhjiä katuja tai aavaa merta esittävistä kuvista, samoin Istanbulia uudelleen ja uudelleen samasta kulmasta esittävistä kuvista. Joitakin kansioita olen heivannut tyystin roskiin, en usko koskaan palaavani esimerkiksi Toukokuun kolmas, 2011 kuviin jotka esittävät metsää eri kulmista. […]