Kohti juhannusta

Aivan järkyttävää, se on nyt juhannus! Kevät on mennyt niin hirveän nopeasti, varmaan osittain noiden matkojen vuoksi, ei ole ehtinyt oikein hetkestä nauttia kun se hetki on jo pyyhältänyt ties minne. Vaikka taitaa se olla niin, että joka vuosi tämä juhannus yllättää. Ja joulu. Ja ylipäänsä kaikki vuoteen mahtuvat merkkipaalut – ehkä sitä iän myötä oma, sisäinen, ajankulku hidastuu vaikka luonto jatkaa päivien pyörittämistä samaan tahtiin? Ei meinaa itse nimittäin enää perässä pysyä :) En tiedä teistä, omassa mielessäni juhannus on nimittäin jonkinlainen taitekohta kesässä, siitä alkaa vääjäämätön liuku kohti syksyä. Hullua, tiedän, kun ei tämä kesä ole vielä alkanut ja järjellä kyllä ymmärrän juhannuksen olevan Suomen kesää tarkastellen siellä alkupäässä. Silti en voi estää tietynlaista haikeutta hiipimästä mieleen, kun tulevaa viikonloppua mietin… Töissä tämä on joulun ohella sitä kiireisintä aikaa: jokainen haluaa projektinsa päätökseen ja työpöydän tyhjäksi ennen kesälomia. Niinpä tuntuu, että painetaan tuplateholla ja vedetään irti ne viimeisetkin mehut jokaisesta – sittenpä on hyvä lähteä takki tyhjänä lomalle miettimään, että jaksaakos sitä ylipäänsä lomailla vai ei. Mä itse tykkään olla heinäkuussa töissä. Silloin on hiljaisempaa eikä kalenteri huku palaverivarauksiin vaan saa rauhassa hoitaa omia töitään. Ehtii ehkä jopa suunnittelemaan ja ideoimaankin sen pelkän maanisen suorittamisen sijaan. Onneksi rakastan […]