Olipas taas jotenkin hirveän lyhyt tämä viikonloppu! Mutta lyhyydestään huolimatta erittäin nautittava, sillä perjantaina saimme hyvän päätöksen työviikolle vierailemalla Maikkarin studioilla suoraa Posse-lähetystä seuraamassa. En ole koskaan aiemmin kyseistä ohjelmaa katsonut vaikka tottahan toki Duudsonit minulle tuttuja noin niinkuin median välityksellä olivatkin. Erityisesti mieleen on painunut komeat pojat itsenäisyyspäivän vastaanotolla, härmän kansallispukua mukailevassa vaatetuksessaan. Ei huono, kuten herra Uotinen on joskus todennut. Nyt paikalla oli Duudsoneista puolet, toisen puolikkaan eli Jarnon ja Jukan ollessa duunissa Amerikan maalla. Mutta Jarppi ja HP (<3) hoitivat homman hienosti kotiin yhdessä vieraiden, Sarasvuon Jarin, Paula Vesalan, näyttelijäpariskunta Anu Sinisalon ja Antti Reinin, koomikko Sami Hedbergin ja laulajapoika Isac Elliotin kanssa. Isacin kanssahan tiemme kohtasivat jo toissavuoden Emma-gaalassa, jossa hän pokkasi jonkun palkinnonkin :) Niin, olihan paikalla vielä jokunen muukin, mutta laho pää kun on ei kaikkia muista. Lauantai menikin tuosta toipuessa mutta tänään jaksoin jo kotoa hetkeksi liikahtaa, kun työkaveri järkkäsi me&i-kutsut kotonaan. Tuo vaatemerkki oli itselleni ennestään tuntematon, joten tein hieman taustatutkimusta firmasta. Kyseessähän on ruotsalaisnaisten perustama yritys jonka vaatteita myydään jo useassa maassa – ja vain jälleenmyyjien kautta. Vaatteet valmistetaan Portugalissa ja Turkissa, ja me&I kertoo vierailevansa tuotteitaan valmistavissa tehtaissa. He eivät käytä massatuotantoa harjoittavia suuria tehtaita ja suurin osa vaatteista on OEKO-TEX-sertifioituja. […]
↧