10.11.1938 9:05

Tänään Turkki seisahtuu kahdeksi minuutiksi kello 9:05. Liikenne pysähtyy, ihmiset nousevat autoistaan. Istanbulin Bosporilla laivat, veneet ja lautat pysähtyvät huudattaen kaihoisasti torviaan. Bussit pysähtyvät, jalankulkijat jäävät sijoilleen. Työpaikoilla ja kouluissa hiljennytään noiden muutaman minuutin ajaksi. Tänä päivänä vuonna 1938 kuoli Turkin tasavallan perustaja ja sen ensimmäinen presidentti, rakastettu turkkilaisten isä Mustafa Kemal Atatürk Vatan sevgisi eli isänmaallisuus on turkkilaisissa syvällä. Lapset kasvatetaan tähän pienestä pitäen, suurten taisteluiden muistopäiviä kunnioitetaan juhlallisin menoin ja suurmiehiä muistetaan. Yleensä kun ulkomaalainen tulee Suomeen hältä aletaan tivata, että miksi ihmeessä hän onkaan eksynyt tähän kylmään, kurjaan ja synkkään maahan? Eikö ole jo ikävä omaa kotimaata? Miten oikein pärjääkään täällä meidän jöröjen seurassa? Toista on Turkissa. Kun sinne muutin, sain kuulla paikallisilta vain onnitteluja hyvästä valinnasta – onhan se nyt aivan toista asua tuossa ihanassa, lämpimässä ja kaikin puolin mahtavassa maassa kuin jossain Euroopan peräkolkassa, eikös vain? Ja etkös pidäkin meistä turkkilaisista aika tavalla? Ja olemmehan me ihmisyydessä huomattavasti parempia kuin te kylmän kalseat eurooppalaiset, vai mitä? Lapset oppivat jo koulussa että on onnellista olla turkkilainen. Vielä muutama vuosi sitten kouluissa päivä alkoi kokoontumalla Atatürkin patsaan eteen ja lausumalla kuorossa esilausujan johdolla: Türküm, doğruyum, çalışkanım. İlkem, küçüklerimi korumak, büyüklerimi saymak, yurdumu, milletimi, özümden çok sevmektir. Ülküm, yükselmek, ileri […]