Pohjois-Kyproksen villiaasit

Heppatytölle kelpaa yleensä hätätapauksessa seuraksi kaikenlaiset kavio- ja sorkkaeläimet. Pienenä mun parhaan kaverin perheellä oli lehmiä, jotka viettivät päivän laitumella. Koska kukaan ei suostunut meille ponia ostamaan (mitä emme ymmärtäneet, kun laitumet ja navetta oli jo olemassa) päätimme eräänä kesänä salaa kouluttaa Rusina-nimisestä lehmästä meille ratsun. Lehmän maatessa siis kömmimme selkään ja vähitellen se tottui meihin niin, että nousi ylös jomman kumman meistä ollessa onnellisena kyydissä, ja toinen sitten talutti laitumella. Yleensä tosin Rusina meni minne huvitti mutta ei sen väliä, saimmehan ratsastaa! Silloin ei tosin tullut mieleen ajatella Rusinan fiiliksiä kyseistä toimintaa kohtaan mutta ainakaan se ei yrittänyt meistä eroon päästä. Myöhemmin onneksi sitten ihan oikeat hevoset tuli mukaan kuvioihin ja olipa meillä pari aasiakin tallilla jöötä pitämässä. Kasper oli harmaa ori joka mielellään pieniä kärryjä veti perässään, Annabella taas beesi tamma, joka ei niin mielellään ihmisiä palvellut. Hänet oli opetettu ratsuksi mutta aina jos ei ollut hällä fiilistä, oli keino päästä ratsastajasta eroon: heittäänny maahan ja piehtaroi. Niinpä Annabella saikin viettää mukavaa patriarkan elämää pitäen huolta siitä, että kaikki laitumella tiesivät kuka oli pomo :) Aaseista pääsemmekin aasinsillan (heh heh) kautta Pohjois-Kyprokselle, jossa asustaa villiaaseja. Olin toivonut jo sillä viime vuoden pressimatkalla näitä näkeväni mutta silloin ei aika […]