Juuri kun tuntuu olo niin hyvältä, kuulen surullisia uutisia.
Sain eilen tiedon, että meidän pieni kummikoiramme Svea ei enää jaksanut taistella. Tiedettiin jo hänet pelastettaessa, että hän on joutunut koko pienen elämänsä kitumaan lähes ravinnotta ja vedettä, mutta ajattelimme, että hän siitä pystyy tokenemaan. Kävi kuitenkin ilmi, että tuo elämän alkutaival siellä helvetissä, jota kunnalliseksi koiratarhaksi kutsutaan, oli vahingoittanut pysyvästi Svean elimistöä. Vaikka hän sai lääkettä, ravintoa, vettä ja hoivaa ei hän vain enää jaksanut, vaan matkusti kauas sateenkaarisillan taa.
![]()
Kun katson Svean kuvaa, hänen silmiään, tuntuu että hän itse jo tietää olevansa avun saavuttamattomissa, matkalla jo jonnekin muualle. Itkettää. Lohduttavana ajatuksena onneksi on se, ettei hänen tarvinnut kuolla yksin siellä kauheassa paikassa, märällä paljaalla betonilla ja pakkasessa. Svea sai viettää elämänsä lopun turvassa, lämpöinen nuttu päällään, rakastettuna ja hoivattuna. Ehkä hän silloin uskalsi viimein luovuttaa, irrottaa otteen hennosta elämänlangasta. Tietäen, että nyt on turvallista lähteä, ei ole enää mitään pelättävää.
Lepää rauhassa rakas Svea <3
Sain eilen tiedon, että meidän pieni kummikoiramme Svea ei enää jaksanut taistella. Tiedettiin jo hänet pelastettaessa, että hän on joutunut koko pienen elämänsä kitumaan lähes ravinnotta ja vedettä, mutta ajattelimme, että hän siitä pystyy tokenemaan. Kävi kuitenkin ilmi, että tuo elämän alkutaival siellä helvetissä, jota kunnalliseksi koiratarhaksi kutsutaan, oli vahingoittanut pysyvästi Svean elimistöä. Vaikka hän sai lääkettä, ravintoa, vettä ja hoivaa ei hän vain enää jaksanut, vaan matkusti kauas sateenkaarisillan taa.
Lepää rauhassa rakas Svea <3