Kuinka ihmiset kehtaavat?

Ihmisluonto (tai jotkut ihmiset) on sitten kummallinen, eikä sitä aina pysty käsittämään vaikka kuinka yrittäisi olla ymmärtäväinen ja avarakatseinen. Kun itse kuvittelee tekevänsä oikein ja tekevänsä jotain hyvää toisille, joku toinen näkee tämän asian täysin päinvastaisessa valossa - ja kokee monesti tarpeelliseksi myös tämän mielipiteensä kertoa.

Olen tähän ihmisten ajattelun erilaisuuteen törmännyt oikein pamauksella ryhdyttyäni toimimaan aktiivisesti Pelastetaan Koirat ry:n jäsenenä, ja alettuani kirjoittamaan enemmän näistä asioista täällä blogissani.  Suurin osa saamastani postista on ihanaa, niin ihanaa että monesti kyynelsilmin viestejä luen ja ajattelen kuinka onnellinen olenkaan, kun saan olla mukana jossain näin merkittävässä. Vain yksi pieni ratas siinä, mutta mukana kuitenkin :) Näiden ihanien ja koskettavien meilien lisäksi on sitten valitettavasti se toinen ääripää. Viestit, joita lukiessa ensin hämmentyy ja loukkaantuu, sitten suuttuu. Kuinka jotkut kehtaavat?

Kun autat vapaaehtoisena jotain ryhmää, vaikkapa nyt koiria, et pysty välttämättä päivystämään meilikansiota joka minuutti, palkkatyökin kun on pakko hoitaa. Mutta joidenkin mielestä tämä on väärin, ja mikäli ei heti vastata viestiin, mikäli ei heti toimita kuten tämä viestinlaittaja MÄÄRÄÄ, sota on valmis. Ja kyllä, aivan oikein: ihmiset katsovat oikeudekseen määräillä meitä jotka tätä työtä vapaaehtoisesti teemme. Millä järjenjuoksulla tähän johtopäätökseen kukaan pääsee? Että määräilemällä asiat jotenkin maagisesti hoituisivat? Että heidän toiveiden mukaisesti tänne teen tilauksesta kirjoituksia HEIDÄN paremmaksi katsomistaan aiheista? Voin vannoa, että meistä jokainen on yleensä kyllä avustustyössä ollessaan aivan täydellä sydämellään mukana, ja teemme aivan varmasti parhaamme ja käytämme tähän kaiken mahdollisen liikenevän vapaa-aikamme. Totta kai.


Miten jotkut pystyvät määräämään vaikkapa etsimään heille avustettavaksi tietynlaisen koiran? Jolla on tietty olemus? Jolla on tietty historia ja menneisyys? Eikö joka ikinen näistäkin koirista ole ihmisten mielestä avun ansainnut? Kuinka voi alkaa valitsemaan, minkä koiran hyväksi haluaa osallistua ruokakustannuksiin? Ulkonäkökö on se tärkein kriteeri auttamiselle? Itse kuvittelin sen olevan pyyteetön auttamisen halu, kyky tuntea empatiaa näitä kaikkia kärsineitä kohtaan. Vaikka ei juuri sen koiran ulkonäkö olisikaan se, mikä itseä miellyttää - mitä sitten, jos turkki on laikukas? Mitä sitten, jos jalat ovat lyhyet? Mitä sitten, jos purenta ei ole täysin suora? MITÄ SITTEN???

Kun autat koiria, jonkun mielestä teet väärin koska et auta lapsia. Kun autat romanialaisia koiria, teet väärin kun et auta suomalaisia. Jos autat espanjalaisia tai turkkilaisia eläimiä, autat jälleen väärässä maassa. Kun autat, autat aina väärin. Uskokaa, jos minulla olisi rajattomasti rahaa ja aikaa, soisin siitä osan kaikille apua tarvitseville. Mutta minulla ei ole. Rahaa erittäin naftisti, ajan kanssa voin välillä onneksi joustaa. Mutta minä voin silti nukkua yöni hyvin, sillä vaikka kenties en auta kaikkia, autan ainakin jotain. Ja jos meistä jokainen auttaisi edes hieman, tulisi siitä jo aika iso potti.


Toisaalta turha täällä kiehua näistä asioista, sillä tiedän että blogini lukijat (ainakin te, kenet tätä kautta tiedän ja tunnen) ajattelevat kanssani samoin. Mutta joskus on vain saatava sanotuksi tiettyjä asioita, ja ehkä herätellä ajatuksia teissä lukijoissakin. Oletteko te törmänneet tällaisiin avun valitsijoihin tai tuomitsijoihin? Kertokaa ihmeessä, mikä on paras konsti vastaiskulle - itse olen suosinut passiivista tekemistä, eli jätän nämä huomioitta ja jatkan mitä olin tekemässäkin :) Mutta pakko myöntää, että pahoitan näistä ihmisistä mieleni joka kerta. Ehkä tähänkin ajan kanssa tottuu...

Kuvituksena Pelastetaan Koirat ry:n yhteistyötarhan koiria Magda's Angel Placessa