Kun muutin Turkkiin nuorena 25-vuotiaana neitokaisena, olin sen ikäiselle tyypilliseen tapaan hehkeä ja sievä ilman suurempia meikkikerroksia. Lisäksi kun asuinpaikkana oli maan eteläinen osa, jossa kesällä lämpötilat nousivat jopa +50 -asteeseen, ei meikkejä voinut edes harkita -ripsivärin sai juuri ja juuri silmissä pysymään. Olikin juhlaa, kun myöhäiseen syksyyn (suomalaisittain alkutalveen) päästiin, ja sai vähän ryhtyä laittamaan jopa puuteria ja luomivärejä - ja pukeutumaan farkkuihin! Yritäpä nimittäin kiskoa farkkuja jalkaan kun lämmintä on se vajaat 50 astetta ja kosteusprosentti huitelee lähellä sataa - siinä jäi farkut auttamatta puoliväliin reisiä ;)
Istanbulissa meininki olikin sitten aivan toinen. Jos Kemerissä elimme huoletonta hippi-lookkia noudatellen, hiusten ollen tuulentuivertama shakira-röykkiö ja kasvoja koristaen vain hehkeä ympärivuotinen rusketus, jouduin nyt istanbulilaisten, viimeistä piirtoa myöten laittautuneiden naisten keskelle. Ja siellä on syytä sopia joukkoon, jos mielii välttyä huomautuksilta tyyliin "oletpas tänään tosi väsyneen näköinen, kannattaisi vähän meikata". Hiuksista ei tarvinnut edelleenkään välittää, niistä sai huolehtia kampaaja. Kävimme kollegoiden kanssa pesettämässä ja föönauttamassa hiuksemme pariinkiin kertaan viikon aikana. Samalla toki kulmat nypittiin kuosiinsa ja halutessamme saimme myös meikin, josta yleensä kieltäydyin sillä ne tuppasivat olemaan mallia "mielikuvani 80-luvun venäläisnaisista sinisine luomiväreineen".
Mutta meikkiä totuin päivittäin käyttämään, se oli ikäänkuin vaatimus työnantajaltakin: sain kerran kehotuksen mennä nassua laittamaan siistimpään kuntoon, kun naturellina kiireellä töihin olin kotoa lähtenyt. Koska minulla ei ole turkittarien kauniita, tummia piirteitä, näytän heidän vierellään auttamattoman valjulta vähässä meikissä, joten muutama ehdoton meikkijuttu juurtui arkeeni. Ensinnäkin kulmien väritys: omani ovat niin hailakat, ettei niitä edes huomaisi ilman kulmakynän apua. Toisekseen silmiä on korostettava samasta syystä - onneksi sentään ripset ymmärtävät kaartua itsekseen, se ripsien taivutin näyttää niin pelottavalta että varmasti tuhoaisin nuo vähäisetkin ripsirivistöni lopullisesti :) Mutta vaikka meikkaan, en halua näyttää meikatulta. En oikein koskaan ole osannut kovin "näkyvästi" meikata, yritin oikein etsimällä etsiä kuvaa jossa meikki näkyisi, mutta ei onnea ollut tämän osalta.
![]()
Suomeen palattuani olen taas taantunut meikkausrutiineissani lähes lähtötasolle. Kasvoissa tosin ei enää ole sitä nuoruuden hehkua, joten jonkinlainen peite on pakko olla - tämä myös siitä syystä, että tässä iässä on jo alettava huolehtia myös auringon mahdollisista haitoista, joten ilman minkäänlaista aurinkosuojaa en enää ulos lähde! Pakollisiin varustuksiin kuuluvat myös kulmakynä, ripsiväri ja aurinkopuuteri, ja oikein hurjastelutuulella luomiväri tai rajauskynä. Muut meikit olen korjannut hyllyn päälle suureen pussukkaan, sieltä ne sitten löytyvät mikäli jonain päivänä tekee mieli kunnolla räväyttää.
Meikkivoidetta en enää tykkää käyttää, sillä tämä mineraalijauhe tekee kasvoille paitsi aurinkosuojan, myös täysin luonnollisen, hieman hehkua antavan peiton. Joskus sipaisen ensin poskipäille hieman hohtoa antavaa voidetta, mutta tämäkin vain silloin, kun oikein olen "panostus tuulella" ulkonäön suhteen ;) Tykkään olla huoliteltu, en jaksa olla meikattu.
Mitenkäs teidän kaunistautumisrutiinit, meikkaatteko vai oletteko mieluiten naturellina?
![]()
Istanbulissa meininki olikin sitten aivan toinen. Jos Kemerissä elimme huoletonta hippi-lookkia noudatellen, hiusten ollen tuulentuivertama shakira-röykkiö ja kasvoja koristaen vain hehkeä ympärivuotinen rusketus, jouduin nyt istanbulilaisten, viimeistä piirtoa myöten laittautuneiden naisten keskelle. Ja siellä on syytä sopia joukkoon, jos mielii välttyä huomautuksilta tyyliin "oletpas tänään tosi väsyneen näköinen, kannattaisi vähän meikata". Hiuksista ei tarvinnut edelleenkään välittää, niistä sai huolehtia kampaaja. Kävimme kollegoiden kanssa pesettämässä ja föönauttamassa hiuksemme pariinkiin kertaan viikon aikana. Samalla toki kulmat nypittiin kuosiinsa ja halutessamme saimme myös meikin, josta yleensä kieltäydyin sillä ne tuppasivat olemaan mallia "mielikuvani 80-luvun venäläisnaisista sinisine luomiväreineen".
Mutta meikkiä totuin päivittäin käyttämään, se oli ikäänkuin vaatimus työnantajaltakin: sain kerran kehotuksen mennä nassua laittamaan siistimpään kuntoon, kun naturellina kiireellä töihin olin kotoa lähtenyt. Koska minulla ei ole turkittarien kauniita, tummia piirteitä, näytän heidän vierellään auttamattoman valjulta vähässä meikissä, joten muutama ehdoton meikkijuttu juurtui arkeeni. Ensinnäkin kulmien väritys: omani ovat niin hailakat, ettei niitä edes huomaisi ilman kulmakynän apua. Toisekseen silmiä on korostettava samasta syystä - onneksi sentään ripset ymmärtävät kaartua itsekseen, se ripsien taivutin näyttää niin pelottavalta että varmasti tuhoaisin nuo vähäisetkin ripsirivistöni lopullisesti :) Mutta vaikka meikkaan, en halua näyttää meikatulta. En oikein koskaan ole osannut kovin "näkyvästi" meikata, yritin oikein etsimällä etsiä kuvaa jossa meikki näkyisi, mutta ei onnea ollut tämän osalta.
Meikkivoidetta en enää tykkää käyttää, sillä tämä mineraalijauhe tekee kasvoille paitsi aurinkosuojan, myös täysin luonnollisen, hieman hehkua antavan peiton. Joskus sipaisen ensin poskipäille hieman hohtoa antavaa voidetta, mutta tämäkin vain silloin, kun oikein olen "panostus tuulella" ulkonäön suhteen ;) Tykkään olla huoliteltu, en jaksa olla meikattu.
Mitenkäs teidän kaunistautumisrutiinit, meikkaatteko vai oletteko mieluiten naturellina?
