Voi tätä tunnetta, kun pitkä, pimeä ja synkkä talvi on jälleen takanapäin. Tuntuu kuin olisi aivan eri ihminen: aamuisin herää ilman kelloa jo kukonlaulun aikaan viikonloppuisinkin, lenkille lähtö ei tuota tuskaa lainkaan, askel nousee kevyemmin ja kotona haluaa vain touhuta ja laitella paikkoja kesäisempään kuntoon. (Vielä tosin tämä into ei ole edennyt ikkunoiden taikka parvekelasien pesuun saakka, sitä odotellessa...)
Kääntöpuolensakin tällä keväällä, auringolla ja omalla pirteydellä on: asunto näyttää nuhuiselta, tilaa on liian vähän, sohvat ovat aivan vääränlaiset, vaatekaapissa on aivan vääriä vaatteita, lattiakin pitäisi vissiin vaihtaa... Niin, ja aurinko on armoton, se tuo esiin jokaisen lentelevän pölyhiukkasen taikka koirankarvan - ja niitä riittää, sillä keväisin Cicimin irtoavista karvoista saisi neulottua vaikka villapaidan!
Pyykkikone jauhaa jo toista satsiaan, nyt siellä pyörivät keittiön matto yhdessä miehen lenkkareiden kanssa. Siivosin siivouskaapin (miten on mahdollista, että se on aina asunnon sotkuisin paikka?) imuroin ja vaihdoin petivaatteet (eniten inhoamani askare!). Keitin suuren kupillisen kahvia, ja pohdiskelen jaksaisiko sitä lähteä hieman kaupungille pyörimään, eikä normaaliin tapaan vain kotona nahjottaa koko lauantaipäivää. Muksu on Lappeenrannassa viettämässä viikonloppua ja mies töissä, joten olen vapaa nainen ainakin nämä pari päivää :)
Hyödynnän viikonlopun aamuja, kun on mahdollisuus lähteä lenkkeilemään eikä ole kiirettä junalle. Hyppäsimme Cicimin kanssa autoon, ja hurautimme lempimaastoilleni: hyppyritornien juurelle, jossa on metsäpolkuja kilometritolkulla, ja aikaisin aamulla ei ketään missään joten koira saa juoksennella vapaana sydämensä kyllyydestä. Pakko myöntää, ovat nämä metsät Suomessa vertaansa vailla!
Terkkuja Cicimiltä metsästä:
Kääntöpuolensakin tällä keväällä, auringolla ja omalla pirteydellä on: asunto näyttää nuhuiselta, tilaa on liian vähän, sohvat ovat aivan vääränlaiset, vaatekaapissa on aivan vääriä vaatteita, lattiakin pitäisi vissiin vaihtaa... Niin, ja aurinko on armoton, se tuo esiin jokaisen lentelevän pölyhiukkasen taikka koirankarvan - ja niitä riittää, sillä keväisin Cicimin irtoavista karvoista saisi neulottua vaikka villapaidan!
Pyykkikone jauhaa jo toista satsiaan, nyt siellä pyörivät keittiön matto yhdessä miehen lenkkareiden kanssa. Siivosin siivouskaapin (miten on mahdollista, että se on aina asunnon sotkuisin paikka?) imuroin ja vaihdoin petivaatteet (eniten inhoamani askare!). Keitin suuren kupillisen kahvia, ja pohdiskelen jaksaisiko sitä lähteä hieman kaupungille pyörimään, eikä normaaliin tapaan vain kotona nahjottaa koko lauantaipäivää. Muksu on Lappeenrannassa viettämässä viikonloppua ja mies töissä, joten olen vapaa nainen ainakin nämä pari päivää :)
Hyödynnän viikonlopun aamuja, kun on mahdollisuus lähteä lenkkeilemään eikä ole kiirettä junalle. Hyppäsimme Cicimin kanssa autoon, ja hurautimme lempimaastoilleni: hyppyritornien juurelle, jossa on metsäpolkuja kilometritolkulla, ja aikaisin aamulla ei ketään missään joten koira saa juoksennella vapaana sydämensä kyllyydestä. Pakko myöntää, ovat nämä metsät Suomessa vertaansa vailla!
Terkkuja Cicimiltä metsästä: