Quantcast
Channel: FROM KAROLIINA
Viewing all articles
Browse latest Browse all 620

Kappale kauneinta Lahtea

$
0
0
Aamuisin saa yleensä aika rauhassa koiran kanssa ulkoilla, viikonloppuisin kun lähdemme lenkille siinä kuuden maissa ja arkisin parhaimmillaan (pahimmillaan?) jo viideltä. Nämä kesäiset sunnuntaiaamut muodostavat poikkeuksen yhtäaikaa ulkoilevien ihmisten suhteen, sillä siellä täällä näkyy kovin vaisun näköistä, väsynyttä sakkia palailemassa edellisen illan riennoista. Niin sitä ajat muuttuvat, itse on jo siinä vaiheessa, että ulkona käyminen iltaisin tarkoittaa kotiin lähtöä ennen puolta yötä - ja noita käyntejä tuppaa kertymään yhden käden sormilla laskettava määrä vuoteen.

Kaunis kesäaamu, noin parisataa lokkia virittelemässä äänihuuliaan, muutama näkyvä muisto edellisen illan hauskanpidosta ja tyyni Vesijärvi. Ja juoksentelu ilman hihnaa. Näistäpä rakentuu mukava aloitus päivään.



Mikä erottaa tämän turkkilaisesta vastaavasta? Turkkilainen olisi lauantai-illan jäljiltä kuorrutettu auringonkukansiementen kuorilla ;)







Löytyihän sieltä ihmisiä - tässä puretaan isoa lavarakennelmaa satamasta, ilmeisesti viime viikon SUN-tapahtuma on saatu päätökseen.














Viewing all articles
Browse latest Browse all 620

Trending Articles