Monesti varsinkin Turkissa kuulee uskomuksen, että suomi ja turkki ovat keskenään sukulaiskieliä. Kuten olen jo aiemmin täällä maininnut, en yleensä jaksa lähteä turkkilaisten kanssa asioiden oikeellisuudesta vääntämään (turha toivo, jos hän jotain oikeaksi tietää on nimittäin tätä uskomusta mahdoton horjuttaa.) mutta toivon toki, että suomalaisilla ei tästä kielien sukulaissuhteesta virheellistä käsitystä ole turkkilaisten mielipiteiden myötä muodostunut :)
Suomen kieli ja turkin kieli kuuluvat eri kielikuntiin: suomi uralilaisiin kieliin ja turkki turkkilaisiin kieliin. Ne eivät siis kuulu edes samaan kielikuntaan, joten ne eivät ole millään muotoa sukulaiskieliä.
Ugrilaisten kielten professori Johanna Laakso toteaakin, että Ajatus suomen(sukuisten kielten) ja turkin(sukuisten kielten) sukulaisuudesta elää yhä sitkeästi jossain päin maailmaa. Tieteellisemmin voidaan puhua ural-altailaisesta hypoteesista (altailaisella kielikunnalla tarkoitetaan ryhmää, johon kuuluvat turkkilaiskielten lisäksi Aasian mongoli- ja tunguusikielet, kenties myös korea). Valitettavasti vain monetkaan ns. altailaisten kielten tutkijat eivät enää usko edes altailaiseen kielisukulaisuuteen, joten ural-altailaisella hypoteesilla on sitäkin vähemmän pohjaa. Suomella ja turkilla on toki maallikon silmään hämmentävän samantapaisia piirteitä, kuten agglutinoiva (päätteitä liimaileva) morfologia ja vokaalisointu, mutta nämä piirteet ovat pikemminkin rakennetyypistä kuin yhteisestä alkuperästä johtuvia.
Miten siis se seikka, että suomessa ja turkissa tuntuu olevan niin kovin samankaltaisia piirteitä kieliopissa, ja löytyypä sieltä muutamia aivan samoja sanojakin? Eikö tämä ole kuitenkin merkki sukulaisuudesta? No eipä olekaan, vaan tämä on merkki siitä, että nämä tietyt rakennepiirteet (vokaalisointu, taivutuspäätteiden lisääminen sanojen perään) ovat vain taipuvaisia esiintymään yhdessä. Entäpä sitten samat sanat kielissä? Tässä puolestaan on vain kyseessä satunnaiset samankaltaisuudet. Kun maailman kielten äännejärjestelmät koostuvat melko universaalien periaatteiden mukaisesti suhteellisen pienestä joukosta äänteitä (yleensä kolmisenkymmentä), on tilastollisestikin todennäköistä, että aivan eri puolilta maailmaa löytyy sekä äänteellisesti että merkityksellisesti samanlaisia sanoja - varsinkin, jos näissä kielissä osuu olemaan samantapainen äännejärjestelmä, ja erityisesti, jos sanat ovat jotenkin deskriptiivisiä (äänneasullaan kuvailevia).
Monet sanat tulevat kieliin lähes sellaisenaan, kun jollekin uudelle asialle nimeä mietitään. Esimerkiksi sana kahvi, turkiksi kahve, englanniksi coffee on ovat peräisin arabian kielen sanasta qahwa, joka tarkoittaa kasveista valmistettua viiniä. Kahvin nimesivät jemeniläiset, jotka aloittivat sen viljelyn. Sana tuli eurooppalaisiin kieliin italian kielen kautta. Kahvin arabiankielinen nimi on saatettu lainata Etiopian Kaffan maakunnan nimestä, sillä kahvipensas on kotoisin niiltä seuduilta. (lähde: Wikipedia)
Turkkilaisten kielten kielikunta sisältää noin 30 kieltä ja nämä kielet ovat varmuudella sukua vain keskenään. Turkkilaiset kielet ovat lähtöisin suppealta alueelta Keski-Aasiasta, josta ne levisivät laajalle alueelle varhaiselta keskiajalta alkaen. Turkki kuuluu näiden turkkilaisten kielten kielikunnan eteläturkkilaisiin kieliin, johon kuuluvat muun muassa gagauzi, krimintataari, turkmeeni ja azeri.
Turkissa kielenhuollosta vastaa Türk Dil Kurumu (Turkin kieliyhdistys), jonka Kemal Atatürk perusti vuonna 1932 nimellä Türk Dili Tetkik Cemiyeti (Turkin kielen tutkimuksen yhdistys). Türk Dil Kurumuun vaikutti puhdaskielisyyden aate ja yksi sen ensisijaisimmista toimista oli persiasta ja arabiasta lainattujen sanojen ja kielioppirakenteiden korvaaminen turkkilaisilla vastineilla, mikä yhdessä vuonna 1928 julkaistun turkkilaisen aakkoston ohessa muovasi turkista sellaisen kuin se on nykyään. Türk Dil Kurumusta tuli itsenäinen elin vuonna 1951, kun vaatimus siitä, että opetusministeriön pitäisi johtaa sitä, poistui. Tämä asema säilyi elokuuhun 1983, jolloin se jälleen kytkettiin hallitukseen vuoden 1980 sotilaallisen vallankaappauksen seurauksena.
Suomen kieli ja turkin kieli kuuluvat eri kielikuntiin: suomi uralilaisiin kieliin ja turkki turkkilaisiin kieliin. Ne eivät siis kuulu edes samaan kielikuntaan, joten ne eivät ole millään muotoa sukulaiskieliä.
Ugrilaisten kielten professori Johanna Laakso toteaakin, että Ajatus suomen(sukuisten kielten) ja turkin(sukuisten kielten) sukulaisuudesta elää yhä sitkeästi jossain päin maailmaa. Tieteellisemmin voidaan puhua ural-altailaisesta hypoteesista (altailaisella kielikunnalla tarkoitetaan ryhmää, johon kuuluvat turkkilaiskielten lisäksi Aasian mongoli- ja tunguusikielet, kenties myös korea). Valitettavasti vain monetkaan ns. altailaisten kielten tutkijat eivät enää usko edes altailaiseen kielisukulaisuuteen, joten ural-altailaisella hypoteesilla on sitäkin vähemmän pohjaa. Suomella ja turkilla on toki maallikon silmään hämmentävän samantapaisia piirteitä, kuten agglutinoiva (päätteitä liimaileva) morfologia ja vokaalisointu, mutta nämä piirteet ovat pikemminkin rakennetyypistä kuin yhteisestä alkuperästä johtuvia.
Miten siis se seikka, että suomessa ja turkissa tuntuu olevan niin kovin samankaltaisia piirteitä kieliopissa, ja löytyypä sieltä muutamia aivan samoja sanojakin? Eikö tämä ole kuitenkin merkki sukulaisuudesta? No eipä olekaan, vaan tämä on merkki siitä, että nämä tietyt rakennepiirteet (vokaalisointu, taivutuspäätteiden lisääminen sanojen perään) ovat vain taipuvaisia esiintymään yhdessä. Entäpä sitten samat sanat kielissä? Tässä puolestaan on vain kyseessä satunnaiset samankaltaisuudet. Kun maailman kielten äännejärjestelmät koostuvat melko universaalien periaatteiden mukaisesti suhteellisen pienestä joukosta äänteitä (yleensä kolmisenkymmentä), on tilastollisestikin todennäköistä, että aivan eri puolilta maailmaa löytyy sekä äänteellisesti että merkityksellisesti samanlaisia sanoja - varsinkin, jos näissä kielissä osuu olemaan samantapainen äännejärjestelmä, ja erityisesti, jos sanat ovat jotenkin deskriptiivisiä (äänneasullaan kuvailevia).
Monet sanat tulevat kieliin lähes sellaisenaan, kun jollekin uudelle asialle nimeä mietitään. Esimerkiksi sana kahvi, turkiksi kahve, englanniksi coffee on ovat peräisin arabian kielen sanasta qahwa, joka tarkoittaa kasveista valmistettua viiniä. Kahvin nimesivät jemeniläiset, jotka aloittivat sen viljelyn. Sana tuli eurooppalaisiin kieliin italian kielen kautta. Kahvin arabiankielinen nimi on saatettu lainata Etiopian Kaffan maakunnan nimestä, sillä kahvipensas on kotoisin niiltä seuduilta. (lähde: Wikipedia)
Turkkilaisten kielten kielikunta sisältää noin 30 kieltä ja nämä kielet ovat varmuudella sukua vain keskenään. Turkkilaiset kielet ovat lähtöisin suppealta alueelta Keski-Aasiasta, josta ne levisivät laajalle alueelle varhaiselta keskiajalta alkaen. Turkki kuuluu näiden turkkilaisten kielten kielikunnan eteläturkkilaisiin kieliin, johon kuuluvat muun muassa gagauzi, krimintataari, turkmeeni ja azeri.
Turkissa kielenhuollosta vastaa Türk Dil Kurumu (Turkin kieliyhdistys), jonka Kemal Atatürk perusti vuonna 1932 nimellä Türk Dili Tetkik Cemiyeti (Turkin kielen tutkimuksen yhdistys). Türk Dil Kurumuun vaikutti puhdaskielisyyden aate ja yksi sen ensisijaisimmista toimista oli persiasta ja arabiasta lainattujen sanojen ja kielioppirakenteiden korvaaminen turkkilaisilla vastineilla, mikä yhdessä vuonna 1928 julkaistun turkkilaisen aakkoston ohessa muovasi turkista sellaisen kuin se on nykyään. Türk Dil Kurumusta tuli itsenäinen elin vuonna 1951, kun vaatimus siitä, että opetusministeriön pitäisi johtaa sitä, poistui. Tämä asema säilyi elokuuhun 1983, jolloin se jälleen kytkettiin hallitukseen vuoden 1980 sotilaallisen vallankaappauksen seurauksena.
 |
Turkkilaiset kielet valtioiden virallisina kielinä (tummin sininen), alueiden virallisina kielinä (sininen), alueiden enemmistökielinä (vaaleansininen) ja vähintään viidentuhannen henkilön turkilaiskieliset vähemmistöt (punainen).