Olen tänään hoidellut virastoasioita, kuten vakuutuksia ja lisenssejä, kätevästi netin kautta. Laskut maksoin siinä tietysti samalla, mutta noita virastojuttuja tehdessä mieleeni juolahti, kuinka äärettömän helppoa kaikki tuollainen Suomessa onkaan. (muistanette toissakesäisen rumbani vesilaitoksen kanssa Antalyassa... kannattaa käydä lukemassa, saa hyvät naurut!)
Ei tuntikausien jonoja tiskiltä toiselle, yhden leiman noutoa seuraavalta, allekirjoituksen pyyntöä toisesta kerroksesta, rahan livautusta sinne sun tänne. Ei menetettyjä hermoja, kukaan ei sano että "tulet maanantaina uudestaan, tänään emme näitä asioita lainkaan hoida". Joskus Turkissa tuntuu, että virkailijoiden on vain PAKKO keksiä jotain jolla asiakasraukkaa simputtaa. Jos ei muuta keksi, niin vähintäänkin pitää käydä papereista ottamassa kopiot, kun ainoa paikka jossa tuon voi tehdä on usean korttelin päässä.
Ja mitään et saa tehtyä yleensä kerralla. Aina puuttuu jotain tai on odotettava jotain. Ei puhettakaan, että asiat saisi hoidettua puhelimessa tai netissä. Aina mentävä sinne samperin virastoon onneaan yrittämään :) Ystäväni kanssa juuri nauroimme viimeisintä turkkilaisen mentaliteetin oivallusta: hän oli mennyt paikalliseen maistraattiin aikomuksenaan muuttaa omansa ja lasten osoite jo nyt Suomeen, ja miehen osoite olisi toistaiseksi vielä jäänyt Turkkiin. Mitä luulette, onnistuiko? No ei tietenkään, sillä eihän perheenjäsenillä voi kahta eri osoitetta olla! Jos mies on Turkissa, niin pakkohan vaimon ja lastenkin on sitten siellä olla, eikö?
Monesti ihmiset marmattavat, että miksi niin moni turkkilainen laistaa näistä erilaisista virallisista puolista, kuten asuinpaikan tai työpaikan muutoksen ilmoituksista. Osasyy varmasti se, että ei vain ole aikaa eikä mielenkiintoa tapella jokaisesta pienestäkin asiasta, jos huono tuuri käy ja kurja virkailija kohdalle sattuu. Helpompi elellä sitten vaikka vailla virallista kotiosoitetta, ei sillä kuitenkaan välttämättä käytännön merkitystä ole. Boş ver, sanoisi turkkilainen.
Pienenkin asian hoito puhelimitse on hermoja raastavaa. Pankkivirkailijan puheille päästäksesi on ensin selvittävä automaatista, ja sitten sinua tunnistetaan monin keinoin. Puhelinnumeroa jos vaihdat, on se käytävä henkilökohtaisesti kertomassa konttorilla, sillä numero on yksi tunnistuskeino ja jos se ei ole heillä sama, ei toivoakaan esimerkiksi verkkopankkiin kirjautumisesta. Sitten ainakin oma pankkini kysyi seuraavaksi äidin tyttönimen kolmea viimeistä kirjainta. Voin sanoa, että hetken sain sitä aina miettiä :D Muutoinkin tuo vanhempien nimien jankkaaminen ottaa välillä hermoon, turkkilaisen virkailijan on esimerkiksi vaikea tajuta, miksei sinun passissa tai ajokortissa lue vanhempien nimiä? Ja miksei sinulla muka ole muuta henkilöllisyystodistusta kuin nuo, jokaisellahan pitää olla kunnon laminoitu kortti jossa kerrotaan niin omat kuin vanhempien tiedot, uskonnot, siviilisäädyt ja kotipaikatkin. Niin. Että ei ole meidän Kela-kortti mitään tämän rinnalla :)
Joskus pieni piru heräsi sisälläni, kun oikein tympäännyin jonkun viranomaisen toimintaan. Kun minulta tentattiin isän nimeä, sanoin että en tiedä. Että ei meillä Euroopassa niitä mihinkään merkata (tottahan tämä on, mikäli lapsi syntyy esim avoliitossa). Tämä sai yleensä aikaan nautinnollisen hetken hiljaisuutta ja pyöristyneitä silmiä. Huvinsa kullakin ;)
Mutta joo, kyllä suuresti aina ihmettelen kun joku kiroaa suomalaista virastoasiointia. Täällähän sinun tiedotkin siirtyvät viranomaiselta toiselle sähköisesti, Turkissa se ei siirry edes viereiseen huoneeseen. Että olkaa tyytyväisiä täällä Suomessa asioidessanne, harvoin on edes sadan ihmisen jonoja edessäsi luukulla kuten Istanbulissa helposti oli :)
Ei tuntikausien jonoja tiskiltä toiselle, yhden leiman noutoa seuraavalta, allekirjoituksen pyyntöä toisesta kerroksesta, rahan livautusta sinne sun tänne. Ei menetettyjä hermoja, kukaan ei sano että "tulet maanantaina uudestaan, tänään emme näitä asioita lainkaan hoida". Joskus Turkissa tuntuu, että virkailijoiden on vain PAKKO keksiä jotain jolla asiakasraukkaa simputtaa. Jos ei muuta keksi, niin vähintäänkin pitää käydä papereista ottamassa kopiot, kun ainoa paikka jossa tuon voi tehdä on usean korttelin päässä.
Ja mitään et saa tehtyä yleensä kerralla. Aina puuttuu jotain tai on odotettava jotain. Ei puhettakaan, että asiat saisi hoidettua puhelimessa tai netissä. Aina mentävä sinne samperin virastoon onneaan yrittämään :) Ystäväni kanssa juuri nauroimme viimeisintä turkkilaisen mentaliteetin oivallusta: hän oli mennyt paikalliseen maistraattiin aikomuksenaan muuttaa omansa ja lasten osoite jo nyt Suomeen, ja miehen osoite olisi toistaiseksi vielä jäänyt Turkkiin. Mitä luulette, onnistuiko? No ei tietenkään, sillä eihän perheenjäsenillä voi kahta eri osoitetta olla! Jos mies on Turkissa, niin pakkohan vaimon ja lastenkin on sitten siellä olla, eikö?
Monesti ihmiset marmattavat, että miksi niin moni turkkilainen laistaa näistä erilaisista virallisista puolista, kuten asuinpaikan tai työpaikan muutoksen ilmoituksista. Osasyy varmasti se, että ei vain ole aikaa eikä mielenkiintoa tapella jokaisesta pienestäkin asiasta, jos huono tuuri käy ja kurja virkailija kohdalle sattuu. Helpompi elellä sitten vaikka vailla virallista kotiosoitetta, ei sillä kuitenkaan välttämättä käytännön merkitystä ole. Boş ver, sanoisi turkkilainen.
Pienenkin asian hoito puhelimitse on hermoja raastavaa. Pankkivirkailijan puheille päästäksesi on ensin selvittävä automaatista, ja sitten sinua tunnistetaan monin keinoin. Puhelinnumeroa jos vaihdat, on se käytävä henkilökohtaisesti kertomassa konttorilla, sillä numero on yksi tunnistuskeino ja jos se ei ole heillä sama, ei toivoakaan esimerkiksi verkkopankkiin kirjautumisesta. Sitten ainakin oma pankkini kysyi seuraavaksi äidin tyttönimen kolmea viimeistä kirjainta. Voin sanoa, että hetken sain sitä aina miettiä :D Muutoinkin tuo vanhempien nimien jankkaaminen ottaa välillä hermoon, turkkilaisen virkailijan on esimerkiksi vaikea tajuta, miksei sinun passissa tai ajokortissa lue vanhempien nimiä? Ja miksei sinulla muka ole muuta henkilöllisyystodistusta kuin nuo, jokaisellahan pitää olla kunnon laminoitu kortti jossa kerrotaan niin omat kuin vanhempien tiedot, uskonnot, siviilisäädyt ja kotipaikatkin. Niin. Että ei ole meidän Kela-kortti mitään tämän rinnalla :)
Joskus pieni piru heräsi sisälläni, kun oikein tympäännyin jonkun viranomaisen toimintaan. Kun minulta tentattiin isän nimeä, sanoin että en tiedä. Että ei meillä Euroopassa niitä mihinkään merkata (tottahan tämä on, mikäli lapsi syntyy esim avoliitossa). Tämä sai yleensä aikaan nautinnollisen hetken hiljaisuutta ja pyöristyneitä silmiä. Huvinsa kullakin ;)
Mutta joo, kyllä suuresti aina ihmettelen kun joku kiroaa suomalaista virastoasiointia. Täällähän sinun tiedotkin siirtyvät viranomaiselta toiselle sähköisesti, Turkissa se ei siirry edes viereiseen huoneeseen. Että olkaa tyytyväisiä täällä Suomessa asioidessanne, harvoin on edes sadan ihmisen jonoja edessäsi luukulla kuten Istanbulissa helposti oli :)
