Quantcast
Channel: FROM KAROLIINA
Viewing all 620 articles
Browse latest View live

Mietteitä vaan ei ratkaisuja

$
0
0


Tänä aamuna olo on tokkurainen. Päässä pyörii monia ajatuksia, ja ehkä kaikkia ei aina tarvitse jäsennellä ja perustella? Kokeillaan :)


  • aloitin päiväni itkuilla luettuani ihania sähköposteja. On niin ihana huomata, että vielä on hyviä ihmisiä tässä maassa, ja itse asiassa niitä on paljon! Miksi pahat saavat kuitenkin niin paljon enemmän aikaiseksi?
  • miksi ihmiset jättävät koiriaan kaupan eteen yksikseen jos koirat eivät ole mallia suuri ja pelottava? Liian paljon saa päivittäin lukea Facebookissa ilmoituksia kaupan edestä viedyistä koirista. Tai sitten koirista jotka eivät tulekaan takaisin kun ne on päästetty vapaana juoksemaan. Olkaa varovaisempia ihmiset, please :(
  • kuinka on mahdollista, että ruotsinlaivoilla on luvallista viedä pieni lapsi mukanaan yömyöhällä baariin? Melun ja humalaisten keskelle. En usko että yksikään lapsi tästä nauttii, varsinkaan jos vanhemmatkin innostuvat lasillisia tyhjentämään.
  • mitä opettajat tekevät netissä keskellä oppituntia? Eilen sain lapsen opettajalta Wilma-järjestelmässä viestin että on luvaton poissaolo tunnilta, ja tämä viesti tuli kun ko tunti oli vielä kesken. Ja lapsi oli koulun lähettämänä hammaslääkäritarkastuksessa :)
  • näinköhän tuohon minun orkidea-raasuuni koskaan enää tulee kukintoa? siinä nuo kaksi kepin näköistä oksaa sojottaa lehtien keskeltä, mutta kukinnot ovat ja pysyvät poissa. Pitäisikö vain heittää koko kukkaressu pois?
  • vieläköhän jonain päivänä pääsen rakkaan hevosharrastuksen pariin? Heppoja saa kyllä edullisestikin, mutta tallipaikat ovat järjettömän kalliita :(
  • miksi vanhemmiten kiloja alkaa helposti kertymään, mutta niiden poissaanti onkin jo paljon vaikeampaa kuin ennen?
  • miksi Istanbulia ajatellessani huomaan päällimmäisen tunteen olevan edelleen pakahduttava suru ja ahdistus. Suunnittelin keväistä reissua sinne, mutta nyt en tiedä pystynkö. Viime reissullahan jouduin luovuttamaan tämän tunteen edessä ja siirtymään pikapikaa Ankaraan jatkamaan lomaani.


Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille näiden sekalaisten ajatusten myötä! Ja mikäli osaatte näihin vastauksen kertoa, olen siitä kiitollinen - säästät minut pohdiskelun vaivalta ;)




Bloggaajia buzzadoreiksi?

$
0
0
Hei sinä bloggaajaystäväni!

Asutko Suomessa? Haluaisitko saada ilmaisia tuotenäytteitä ja kertoa niistä blogissasi?
Nyt sinulla on tähän tilaisuus, sillä Buzzador Suomi etsii uusia tuotetestaajia kasvavaan joukkoonsa.

Rekisteröityminen on helppoa, voit tehdä sen klikkaamalla tästä 

Mitä buzzadorina olo sitten oikein tarkoittaa? Omista buzzauksistani löydät luettavaa näistä postauksista, eli tagin "buzzing" takaa.

Omalta osaltani voin sanoa, että ei voi moittia: saat kotiisi ilmaisia tuotenäytteitä sekä itsellesi että myös ystävillesi jaettavaksi. Sinun täytyy ainoastaan tuotetta kokeilla, ja kertoa siitä rehellinen mielipiteesi. Yksinkertaista!

Jos haluat kysyä mitä tahansa asiaan liittyen, voit laittaa vaikka meiliä, vastailen mielelläni :)

Ja ei kun buzzaamaan!


Aamunavauksen ongelmat

$
0
0
Leppoisaa huomenta kaikille vaan :) 

Muistatteko, kuinka aikoinaan ala-asteella jokainen aamu alkoi aamun avauksella? Sitä mentiin kuuntelemaan joko urheilusaliin tai sitten tämä aamuun kuuluva hetki jaettiin kaikille keskusradion kautta. Joskus rehtori, joskus joku muu opettaja ja oikein juhlallisina hetkinä taisi siellä pappikin päästä ääneen. Silloin meidät varmaan raahattiin urheilusaliin seisomaan, sen verran kunnioitusta vaadittiin kirkon läsnäoloa kohtaan.

Joskus näitä jutusteluja tuli kuunneltua ja joskus ei. Silloin aika heikosti mikäli se oli juuri se oman luokan opettajan siellä keskusradiossa äänessä, opettajaton luokka kun tarkoittaa yksinkertaisesti kaaosta. Mietin aina, että kuinka opettajat oikein keksivät niin hienoja tarinoita ja jutunaiheita kerrottavaksi, välillä oikein hauskojakin. Että on siinä opettajilla hommaa. Noh, tämä mielikuva sai huutia kun itse nuorena parikymppisenä toimin sijaisopettajana ala-asteella vuoden verran. Minulle ilmoitettiin, että huomenna olisi sitten vuoro pitää aamunavaus. Paniikkihan siinä iski, mistä minä nyt mitään hienoa keksin koko suurelle kuulijakunnalle kerrottavaksi? Tässä vaiheessa kaikki selveni: eteeni kannettiin suuri laatikollinen lehtisiä, joissa jokaisessa oli kymmenkunta VALMISTA aamunavauspuhetta! Oih, olin niin pettynyt ja niin helpottunut - pettynyt siihen lapsuuden illuusioon että opet osaa tuosta noin vaan tarinoita siellä keskusradiossa kertoa, ja helpottunut siitä että minun ei tarvinnut. Niin minä sitten sieltä opin oman vuoroni tullessa selailemaan mielestäni mukavan jutun, jonka sitten luin lapsosille aamun ajatelmaksi. Nykyään näitä on varmasti jo netti pullollaan, sen kun vain googlettaa ja printtaa ;)

Turkissa nämä aamun avaukset ovat vieläkin helpompia. Porukka Atatürkin patsaan eteen, lausumaan tietty ritirimpsu (täällä kerroin siitä enemmän), maanantaisin lippu salkoon ja perjantaina alas. Höystetään ehkä muutamalla tiedotteella/muistutuksella/moitteella tai kiitoksella. Kiitos ja tunneille. Ei tarvitse stressata opettajaparan että mistä puhuisin ja mitä sanoisin :)

Juhlapäivinä liput ovat sitten hieman totuttua suurempia koulujenkin seinillä

Missä mentiin pieleen?

$
0
0
Eräs asia on erityisesti kiinnittänyt huomiomme Suomessa, ja se on lasten ja teinien pyöriminen kauppungilla. Iltapäivisin ostoskeskukset ja niiden edustat ovat täynnä hädintuskin yläasteikäisiä lapsia, ja viikonloppuisin sama näky höystetään vielä kaljapulloin. Kuinka tämä on mahdollista? Eikö vanhempia kiinnosta, missä lapset ovat koulun jälkeen ja iltaisin? Eikö haluta laittaa rajoja, siinä pelossa että sitten lapsi saattaa vaikka suuttua etkä olekaan se kiva äiti/isä? Koetaanko se jotenkin normaalina?

Ei näin ole aina ollut, ainakaan minä en ole sitä näin räikeästi huomannut. Kun itse olin kasi-ysiluokkalainen eli siinä rippikoulun käyneessä iässä, sain käydä perjantai-iltana nuorisotalolla tai muuten kavereiden kanssa ulkona, mutta kotiin oli tultava puoli kymmenen. Ja siitä ei lipsuttu millään verukkeella. Kerran yritin, ja kymmenen minuutin kuluttua isä kaarsi autolla kaveriporukkamme eteen ja patisti minut kyytiin - voitte uskoa, että oli melkoisen häpeällinen hetki teinille, mutta enpä sen jälkeen enää luistanut kotiintuloajoista :)

Tietenkään en tykännyt tiukoista rajoista, päiväkirja täyttyi "vihaan mein porukoita" teksteistä ja ovet varmasti paukkuivat. Onneksi en kauaa voinut vihoitella, kun seuraavana aamuna piti taas olla nöyränä pyytämässä kyytiä hevostallille ;) Mutta vaikka kiukkusinkin ja hetkittäin inhosin vanhempiani heidän tiukkojen rajojen vuoksi, olen siitä hyvin kiitollinen ollut jo heti kun aloin asioita paremmin parikymppisenä tajuamaan. Kyllä sitä ehtii myöhemminkin mennä ja touhuta, ja silloin on enemmän järkeä päässä jotta pystyy tekemään mahdollisesti fiksumpia ratkaisuja. Lapset ja teinit ovat vielä monesti niin ryhmän ja kavereiden vietävissä, että siinä ei niitä parhaita päätöksiä aina sitten tehdä.

Turkissa ei nuoriso samalla tavoin kaupungilla notku. Koulusta koulukyyti tai vanhemmat raijaavat muksut kotiin eikä sieltä lähdetä mihinkään sen kummemmin enää hengailemaan. En muista koskaan törmänneeni humalaiseen lapsiporukkaan tai edes teineihin. Eikä siellä tarvitse muksujen kanssa tästä asiasta edes taistella - kun ei kukaan muukaan mene niin ei se omakaan lapsi kinua minnekään päästä iltaisin!

Tämä piirre suomalaisessa kulttuurissa minua mietitytti eniten Suomeen paluussa. Mutta onneksi ainakin vielä olen huomannut pelkoni turhaksi. Muksu ei ole koskaan tottunut missään liehumaan, niin ei sitä kaipaa eikä halua nytkään. Ikää on 13-vuotta, ja kiltisti äidin kanssa illat viettää kotona, pelejä pelaillen ja telkkaria katsellen. Koulun diskoonkaan ei mennyt syksyllä, sanoi ettei halua. Miksi muuten näitä limudiskoja edes järjestetään?? Että saadaan lapsesta pitäen taottua päähän perjantai-iltojen olevan menoiltoja? Eiköhän jokainen ehdi diskota ja ties mitä aivan tarpeeksi sitten kun ikä antaa siihen oikeutuksen, siihen asti varmasti löytyy illoille muutakin puuhaa.

Miten te suhtaudutte kaupungilla pyöriviin lapsiin ja teineihin, onko se teistä normaalia vai pitäisikö vanhempien tiukemmin puuttua? Olenko minä tässä nyt se kalkkis ja tiukkis näine ajatuksineni? :) Entä onko teillä teinejä, kuinka teillä sujuu viikonloput - onko tahtojen taistelua vai ovatko tyytyväisesti kotosalla illat?

Jälleen upea päivä!

$
0
0
Viimeaikoina on ollut huomattavissa selvä kiinnostuksen kasvu Pelastetaan Koirat Ry:n toimintaa kohtaan. Lehtijuttuja on parin viikon sisällä ollut useita, ja yhteydenotot auttamishaluisilta ihmisiltä senkun lisääntyvät. Aivan mahtava tunne olla mukana jossain näin tärkeässä - ja se, että pystyy vihdoin konkreettisesti jotain tekemään. Ei yksi ihminen, vaan me kaikki yhdessä, siinä on tulevaisuus.

Eilen oli Vantaan Sanomissa artikkeli Eläintarvikeliike Faunattaressa Vantaalla järjestetystä hyväntekeväisyyskeräyksestä, joka sai ihmiset jälleen liikkeelle - ja satoja kiloja ruokaa ja muuta tarpeellista Romanian katukoirille <3

Artikkelissa esiteltiin myös eräs blogini lukijoille ennestään tuttu koira: kaikki varmaan muistavat ihana Aronin, josta kerroin täällä sekä täällä. Aron on siis nyt Suomessa ja elelee rakastettuna kotikoirana - ei voi edes kuvitella, miltä tästäkin kaltoin kohdellusta koirasta mahtaa tuntua. Ennen hän koki ihmisten taholta vain hyljeksyntää ja silmitöntä väkivaltaa, nyt rakkautta, lempeyttä ja huolenpitoa. Tuhannet kiitokset Hennalle joka antoi Aronille mahdollisuuden toisenlaiseen elämään!





Kiitos kaikille Vantaan keräykseen osallistuneille! Toivon, että saamme vastaavanlaisia keräyksiä järjestettyä useammallakin paikkakunnalla - taidanpa ottaa asiakseni vierailla tuossa naapurissani sijaitsevassa Eläintarvikeliikkeessä ensi viikolla!






Svea on poissa

$
0
0
Juuri kun tuntuu olo niin hyvältä, kuulen surullisia uutisia.

Sain eilen tiedon, että meidän pieni kummikoiramme Svea ei enää jaksanut taistella. Tiedettiin jo hänet pelastettaessa, että hän on joutunut koko pienen elämänsä kitumaan lähes ravinnotta ja vedettä, mutta ajattelimme, että hän siitä pystyy tokenemaan. Kävi kuitenkin ilmi, että tuo elämän alkutaival siellä helvetissä, jota kunnalliseksi koiratarhaksi kutsutaan, oli vahingoittanut pysyvästi Svean elimistöä. Vaikka hän sai lääkettä, ravintoa, vettä ja hoivaa ei hän vain enää jaksanut, vaan matkusti kauas sateenkaarisillan taa.


Kun katson Svean kuvaa, hänen silmiään, tuntuu että hän itse jo tietää olevansa avun saavuttamattomissa, matkalla jo jonnekin muualle. Itkettää. Lohduttavana ajatuksena onneksi on se, ettei hänen tarvinnut kuolla yksin siellä kauheassa paikassa, märällä paljaalla betonilla ja pakkasessa. Svea sai viettää elämänsä lopun turvassa, lämpöinen nuttu päällään, rakastettuna ja hoivattuna. Ehkä hän silloin uskalsi viimein luovuttaa, irrottaa otteen hennosta elämänlangasta. Tietäen, että nyt on turvallista lähteä, ei ole enää mitään pelättävää.

Lepää rauhassa rakas Svea <3

Turkkilainen aamiainen suomalaisittain

$
0
0
Eilen ilahduin suuresti, sillä mennessäni käymään tuossa Anttilassa sainkin huomata, että siihen oli muuttanut elintarvikeliike Furat. Kun hieman siellä hyllyjä tutkin, innostukseni vain lisääntyi: siellä on myynnissä niin mausteita, kuivaelintarvikkeita, leikkeileitä, keksejä ja ties mitä, juuri niitä merkkejä mitä Turkissakin käytimme. Kahmin sieltä ensihätään muutaman eniten houkuttavan mukaani, ja tänään meillä sitten olikin turkkilainen aamiainen sucuklu yumurtoineen, lounaaksi teen yeşil mercimek yemeği vihreistä linsseistä ja kenties nohutlu pilavia myös.


Tänään nautimme siis pelkistetyn aamiaisen mutta turkkilaiseen tapaan, tai ainakin niin hyvin kun se on täällä Suomessa mahdollista ilman suuria valmisteluja ja kaupoissa käyntejä. Tarjolla oli siis sucuk-makkaralla höystettyjä paistettuja kananmunia eli sucuklu yumurta, beyaz peynir eli fetaa, kurkkua, tomaattia, tuoremehua, tuoreita sämpylöitä, kahvia (me emme paljoa teetä juo) sekä lisäksi laitoin mozzarella-tomaattisalaattia kun sattui mozzarellaa kaapissa olemaan.

Turkkilainen aamiainen syödään yleensä pitkän kaavan mukaan varsinkin viikonloppuisin, tämä meidän on nyt tällainen hätäinen versio siitä. Mukaan voisi laittaa vielä tietysti oliiveja (oli meiltä loppu!), erilaisia hilloja, paria erilaista leipää, keitettyjä munia, suklaalevitettä, salaattia - lähes kaikkea mitä kaapista vain voi löytyä :) Turkkilainen aamiainen onkin lähempänä brunssia kuin aamupalaa siinä mielessä missä suomalainen on siihen monesti tottunut: eli leipä jolle jokainen sipaisee siellä keittiössä voit ja leikkeleet ja pistelee poskeensa matkalla tekemään muita asioita. Turkissa istutaan, jutellaan, luetaan päivän lehdet uutisten huutaessa taustalla.




Eilen vietin illan Pajulahden liikuntakeskuksessa, Fc Reippaan pelissä. Muksu hoiti hommansa hyvin, heti vaihdosta kentälle tultuaan maalin vetäisi. Harmitti että katsomo oli niin kaukana, kameran zoomillakaan ei saanut tarkkoja kuvia. Mutta joku noista oranssi-mustista pisteistä se muksu siellä on ;)



Kapuloita rattaisiin

$
0
0
Kohta varmasti alkaa kassaneitien puntit ikävällä tavalla kyllä tutista, sillä automatiikka jyrää väistämättä kauppoihin ja varmasti ajan myötä vähentää tarvetta ihmiskassoille :( Ikävää, sillä siinä on kyse paitsi ihmisten työpaikoista, myös varmasti aika monen kaupassakävijän päivän ainoasta sosiaalisesta kontaktista - monen mummon ja papan kuulee juttujansa kaupan kassalle kertoilevan maksun ohessa.

Muutamissa kaupoissa Turkissa oli itsepalvelukassoja jo pari vuotta sitten, taisi Migros olla se joka ne ensimmäisenä lanseerasi - ja Ikea tietysti seuraavana. Suomessa päivittäistavarakauppoihin nämä ovat tainneet tulla ihan hiljattain, naapurin S-markettiin ilmestyi 5 itsepalvelukassaa tuossa viime kesänä. Nyt on kuitenkin harpattu tällä alalla taas eteenpäin, sen sain huomata kun siskon kanssa pistäydyimme Lahden Launeen Citymarketissa. Tämä myymälä on pilotissa joka kokeilee itsepalvelukapulasysteemiä (ei aavistustakaan sen oikeasta nimesta ;) joka ainakin minua kiehtoi suuresti!

Ja näin homma toimii!

Ensin sinun on asiakaspalvelussa rekisteröidyttävä käyttäjäksi, ottavat yhteystietosi sekä Plussa-korttisi numeron. Allekirjoitat myös käyttösopimuksen. Tämän jälkeen aina kun saavut ostoksille, pysähdyt ensin tämän näköisen seinän eteen:


Näytät laitteelle Plussa-korttiasi, ja odotat että tietosi ilmestyvät ruudulle.


Tämän jälkeen yhteen kapulatelineeseen syttyy valo sen merkiksi, että laitteen lukitus on poistunut ja laite on nyt sinun ostoksia varten rekisteröity. (tämä on varmaan kivaa lapsille, saa vahtia minne valo syttyy ja juosta hakemaan kapula äiskälle :)


Sitten lähdet tekemään ostoksia! Aina kun otat tuotteen lukaiset kapulalla sen viivakoodin, tämän jälkeen voit pakata tuotteen jo ostoskassiisi.


Pystyt seuraamaan yhteenvedosta mitä olet ostanut ja kuinka paljon ne tekevät sillä hetkellä yhteensä.


Kun olet ostoksesi tehnyt, menet erillisille kapulakassoille. Laitat kapulasi vapaaseen telineeseen jolloin sen tiedot siirtyvät koneen ruudulle. Katsot ne läpi, hyväksyt ja maksat kortillasi.


Ja koska ostokset olet voinut jo kauppassa kierrellessäsi pakata kasseihin, on poistuminen sukkelaa ja helppoa. Voila! 

Kyselin vielä hieman enemmän tästä toiminnasta, ja minulle kerrottiin, että silloin tällöin kapula ilmoittaa pistokokeesta, eli myyjä tulee tarkistamaan että kapula on rekisteröinyt tuotteet oikein (ja että asiakas ei ole yrittänyt viedä jotain tuotetta ilman maksua). Samoin, jos ostat alkoholia, kapula kertoo että jätäppä tämä tuote pakkaamatta, myyjä tulee kassalla varmistamaan että olet täysi-ikäinen.

Kaiken kaikkiaan tosi kiva keksintö, mietin varsinkin niitä kauppareissuja kun ostettavaa on paljon: kuinka mukavaa saada tavarat saman tien pakattua siellä kärrissä kasseihin, ja kuinka mukavaa seurata paljonko ne ostokset yhteensä tekevät - välttyy niiltä ikäviltä yllätyksiltä sitten kassalla :)

Minä aion kyllä tuolla käydä useamminkin ostoksilla, ihan vaan koska se oli niin hauskaa!








Asumaan Istanbuliin?

$
0
0
Sain eräältä parikymppiseltä korkeakouluopiskelijalta pitkän mailin muutama päivä sitten. Koska asia oli sellainen, että kuvittelisin siitä olevan hyötyä kenties jollekin toisellekin, päätin henkilökohtaisen vastauksen sijaan naputella asiasta kokonaisen postauksen - toivottavasti tämä kysyjällekin sopii :)


Asia koski opiskelijavaihtoon lähtemistä Istanbuliin, mitä tulisi ottaa huomioon kyseiseen kaupunkiin muuttaessa ja millaisia asioita itselläni mieleen nousisi asiasta ylipäänsä. Jokunen aika sitten kirjoitin postauksen yleisesti Turkkiin muuttamisesta, sen pääsee lukemaan täältä. Nyt sitten siirrytään ajattelemaan Istanbulia, ja mitä mielestäni kannattaa tästä kaupungista tietää jos sinne suunnittelee lähtevänsä pidemmäksi aikaa.


Ensinnäkin, mielestäni opiskelijavaihto on ehdottomasti paras tapa lähteä kokeilemaan vieraassa maassa asumista. Tällöin sinulla on jo takanasi sekä oman oppilaitoksen että vastaanottavan korkeakoulun verkostot, eli et ole aivan yksin ja oman onnesi nojassa. Todennäköisesti istanbulilainen korkeakoulu järjestää sinulle vähintään tutorin, nykyään kun vaihto-opiskelijoiden tulo on niin jokapäiväistä. Lisäksi koulussa on varmasti myös muita ulkomaalaisia, joilta saa loistavaa vertaistukea kun kieli, kulttuuri ja maa ovat vieraita.


Istanbul on siitä ihana kaupunki, että siellä ei ulkomaalainen yleensä herätä sen kummempaa huomiota - paitsi jos menet patsastelemaan vanhan kaupungin alueelle, missä perinteiset turistinähtävyydet kuten Sultan Ahmetin ja Aya Sofian moskeijat sijaitsevat. Siellä sitten on kaikenlaista tyrkyttäjää ja perään huutelijaa - itse jätin tuolla alueella käynnit minimiin, eli menin vain kun tuli Suomesta vieraita jotka halusivat nuo nähtävyydet käydä lävitse. Mutta muilla keskustan alueilla saat kyllä olla rauhassa ilman suurempaa huomiota, turisteja kaupungissa on pilvin pimein ja varmaan maailman joka nurkalta, joten yksi suomalaistyttö mahtuu aina joukkoon :)


Itseäni Istanbulissa viehättikin ensimmäisenä se, kuinka kasvottomasti siellä saa elää. Kukaan ei huutele "where are you from" ja "mita kuuluu kukkuluuruu" :) Tottahan toki Istanbulissa, kuten muissakin suurkaupungeissa, pitää olla tietoinen missä kannattaa yksin liikkua ja missä ei. En lähtisi Helsingissäkään yksinäni hortoilemaan tuntemattomille sivukujille tai muille epämääräisen oloisille alueille, tai kenenkään tuntemattoman matkaan. Ikäviä asioita sattuu joka maassa, mutta paljon voi onneksi myös itse vaikuttaa siihen, missä ja milloin liikkuu ja kenen kanssa.


Istanbulin Euroopan puolella Taksim eli se varsinainen keskusta ja Istiklalin kävelykatu ovat yleensä aina täynnä väkeä, joten siellä on melkoisen huoletonta oleskella. Muita "hyviä" alueita ovat Beşiktaş, Bebek, Etiler, Mecidiyeköy ja Nisantaş juurikin Euroopan puolella. Aasian puolella elämä on huomattavasti enemmän "turkkilaista", johtuen ihan jo siitä että alueella turistien osuus on paljon vähäisempää. Niinpä jokaisen alueella elelevän yleensä oletetaan asuvan Turkissa ja puhuvan turkkia ;) Aasian puolella on myös useita kivoja alueita kuten esimerkiksi Altunizade, Kadiköy, Çiçekçi, Bostancı. Nämä ovat yleisesti ottaen alueita, joilla asuu hieman vauraampaa väkeä, jolloin turvallisuuskin on pääsääntöisesti hyvää. Itse asuin Istanbulissa useita vuosia ilman, että olisin minkäänlaisiin ongelmiin joutunut tai edes ongelmien silminnäkijäksi. Liikuin yleensä julkisilla kulkuneuvoilla, sekä joskus taksilla. Näiden taksikuskien kanssa ei myöskään ole ongelmia, varsinkin jos opettelee sanomaan että käynnistää mittarin - tämä voi olla kikka jolla ulkomaalaista saatetaan yrittää huijata ;)


Pukeutumisessa ei ole sen kummempaa koodia: tulet huomaamaan, että monet turkkilaistytöt, varsinkin opiskelijat, pukeutuvat niin niukasti ja rohkeasti että siihen ei ihan jokainen suomalaisnainen edes kykene :) Mikäli olet jostain syystä suuntaamassa Istanbulin vanhoillisemmille alueille kuten Fatihiin, Sultanahmetille tai vaikkapa Üsküdariin kannattaa valita päälleen vaikkapa farkut ja t-paita. Minihameeseen ja napapaitaan pukeutunut ulkomaalainen saattaa herättää turhaan ikävää huomioita alueilla joilla yleisin pukukoodi naisilla on huivi ja peittävät vaatteet. Samoin tottakai moskeijavierailuja varten on pukeuduttava asianmukaisesti. Huivi tai pasmina on hirmuisen kätevä pitää mukana, se mahtuu pieneenkin laukkuun ja on helppo heittää harteille topin päälle tilanteissa joissa kokee olevansa alipukeutunut.


Istanbulissa, kaupungissa jonka väkimäärä on ylittänyt jo reilusti 15 miljoonaa, on myös monenkirjavaa osaamista kielten suhteen. Nuorisolta yleensä sujuu englanti moitteetta, mutta paljon on ihmisiä joiden kielitaito rajoittuu äidinkieleen. Niinpä onkin erittäin hyödyllistä käydä vaikka joku turkin kielen alkeiskurssi joko jo Suomessa, tai mahdollisesti opintojen alettua - voihan olla, että oppilaitoskin näitä järjestää. Omaa elämää ja myöskin turvallisuutta parantaa kielen alkeiden hallinta, on helpompi suunnistaa kaupungissa ja tarvittaessa vaikka pyytää apua kun osaa joitain lauseita muodostaa. Istanbulissa käy kuitenkin niin paljon turisteja, että on helppo löytää aina joku englantia puhuva. Monet ulkomaalaiset kun myöskin siellä asuvat ja työskentelevät - tunnen itsekin useita ihmisiä, jotka ovat Istanbulissa asuneet ja tehneet töitä vuosikaudet ilman, että juuri sanaakaan turkkia osaisivat!


Tämä opiskelijaneitonen laittoi myös linkin yliopistoon, joka vaihto-ohjelmassa mukana on. Mielestäni kyseinen koulu vaikuttaa modernilta ja asialliselta, ja plussana on sijainti Mecidiyeköyssä, josta on helppo liikkua lähes minne vain. Koulun toinen osasto sijaitsee Pendikissä, joka taas on Aasian puolella ja todella, todella kaukana. Siellä jos opiskelee ja asuu ei juuri Istanbulissa edes koe olevansa ;)


Yleisesti ottaen minulta on tietysti turha kovin objektiivista näkemystä Istanbulista saada, mutta kaupunki on vain niin uskomattoman mukaansatempaava. Istanbul on kaikkea mitä kuvitella voi, ja aina enemmän. Se on iso, meluisa, likainen, kaaoksinen, synkkä ja hankala. Se on myös mystinen, historiallinen, ystävällinen, kaunis, uskomaton ja värikäs. Se on kaupunki josta löydät juuri sen mitä etsit, sen mistä itse löydät voimaa. Se voi lannistaa, masentaa, kauhistuttaa ja huvittaa - mutta jos haluat, voi se myös hurmata, lumota, tarjota seikkailuja ja kokemuksia joita et ole osannut kuvitellakaan. Istanbul on aina valmis antamaan kaikkensa sille, joka on valmis vastaanottamaan. Istanbul on <3

Ps. Jos haluat lukea enemmän kirjoituksiani Istanbulista, niitä löytyy tunnisteella Istanbul

Kaikkea kivaa!

$
0
0
Huomenta, ja anteeksi katoamiseni päivien ajaksi...

Elämä on heittänyt melkoista haipakkaa arkeni kallelleen, ja nyt vasta hieman alan toipua - vaikka kaikki tapahtunut onkin siis ihanaa ja odotettua :)

Ensin koirakuulumiset, Cicim kun sairastui viikko sitten pahaan vatsatautiin josta taisin ohimennen mainitakin. Koira pysyi koko ajan oikein pirteänä, mutta samaa ei voi sanoa minusta. Ei olisi tästä naisesta enää vauvaelämää viettämään sen totesin, kun koiran kanssa läpi yön heräilin kerran tunnissa ja pihalle kuskasin. Keskiviikkona tuli sitten itselläni jaksamisen raja täyteen, ja vein koiran käymään kaupungin eläinlääkärillä. Voin muuten lämpimästi suositella tätä vaihtoehtoa Lahtelaisille lemmikinomistajille, sain ihanaa palvelua!

Koira sai tipan, jolla nahan alle valutettiin puoli litraa natriumliuosta. Ei siis suoneen vaan todellakin palleroksi niskanahan alle. Oli siinä näky kun koira muistutti enempi korkean tason bodaria kuin minun pikku hauvelia :) Neste liikkui hiljalleen vuorokauden mittaan samalla kun imeytyi kehoon, illalla kaulan molemmin puolin oli hienot pallot ja aamulla kaulaheltta pullotti kuin vastasyöneellä pelikaanilla! Lisäksi sai antibioottikuurin sekä jotain muuta lääkettä vatsaa rauhoittamaan. Ja kyllä kannatti viedä hoitoon, sen jälkeen enismmäisen kerran tuli pyytämään ulos vasta kuuden tunnin kuluttua ja yöllä vain kerran. Nyt on jo ihan ennallaan, ruoka, juoma ja herkut maistuvat kuten ennenkin :)


Sitten siihen vielä isompaan, vielä ihanampaan, vielä omaa elämääni mullistavampaan tapahtumaan. Muistanette, kun pari viikkoa sitten avauduin töistäni sen verran, että kerroin meillä YT-neuvottelujen alkaneen. Nyt on aika kertoa töistä uudemman kerran, sillä sain uralleni aivan mielettömän upean käänteen. Eilisestä lähtien olen työskennellyt firmamme pääkonttorilla, tehtäväni liittyy asiaksviestintään   eli kirjoittamiseen, suunnitteluun, organisointiin ja työskentelyyn niin mainostoimistojen kuin muiden yhteistyötahojen kanssa. Olen tästä aivan innoissani, juuri sellaista mitä olen halunnut jo pitkään tehdä! Kaikki tapahtui niin vauhdilla, viikossa, ettei omatkaan ajatukset ole vielä ehtineet asettua uusiin uomiinsa. Työmatka toki pitenee, mutta vanhalle istanbulilaiselle ei tuo tunti suuntaansa ole mitään - varsinkin kun se sujuu mukavasti junassa istuskellen :) Eilenkin otin ohimennessäni aseman R-kioskilta kahvin ja matka sujui aamukahvia siemaillen sekä kännykästä päivän lehtiä lukien. Takaisin tullessa taisin jopa torkahtaa!

Illalla käytin poitsun futistreeneissä Pajulahden liikuntakeskuksessa, kyllä olin väsynyt kun kotona puoli kymmeneltä olimme. Siinä ei enää tv jaksanut montaa minuuttia kiehtoa, sillä aamulla oli jälleen aikainen herätys: poitsu lähti pelireissulle ja bussi starttasi urheilukeskuksen edestä kello 7. Myönnän, että kun kotiin palasin otin pienet aamutorkut :) Nyt onkin olo pirteä kuin sillä kuuluisella peipolla, ja lähden pölyimuripussien metsästykseen. Pieni vinkki kaikille: ennen kuin ostat imurin, käy vilkaisemassa kauppojen pölypussitarjontaa. Omani, vuoden vanha, sattuu olemaan joku väliinputoajamalli jolle en ole mistään löytänyt sopivia pusseja. Nyt lähden etsimään josko keskustassa olisi ihan jokin kodinkoneliike josta niitä löytyisi. Keskiviikkona olisi taas markkinat ja siellä pussikauppias, mutta mulla on pitkä päivä Helsingissä joten en tuonne ennätä.

Tällaista tällä kertaa, pelkkiä omia kuulumisiani vailla sen syvällisempiä pohdiskeluja :) Mites teidän viikonloppusuunnitelmat, onko niitä tehtynä?

Kuinka ihmiset kehtaavat?

$
0
0
Ihmisluonto (tai jotkut ihmiset) on sitten kummallinen, eikä sitä aina pysty käsittämään vaikka kuinka yrittäisi olla ymmärtäväinen ja avarakatseinen. Kun itse kuvittelee tekevänsä oikein ja tekevänsä jotain hyvää toisille, joku toinen näkee tämän asian täysin päinvastaisessa valossa - ja kokee monesti tarpeelliseksi myös tämän mielipiteensä kertoa.

Olen tähän ihmisten ajattelun erilaisuuteen törmännyt oikein pamauksella ryhdyttyäni toimimaan aktiivisesti Pelastetaan Koirat ry:n jäsenenä, ja alettuani kirjoittamaan enemmän näistä asioista täällä blogissani.  Suurin osa saamastani postista on ihanaa, niin ihanaa että monesti kyynelsilmin viestejä luen ja ajattelen kuinka onnellinen olenkaan, kun saan olla mukana jossain näin merkittävässä. Vain yksi pieni ratas siinä, mutta mukana kuitenkin :) Näiden ihanien ja koskettavien meilien lisäksi on sitten valitettavasti se toinen ääripää. Viestit, joita lukiessa ensin hämmentyy ja loukkaantuu, sitten suuttuu. Kuinka jotkut kehtaavat?

Kun autat vapaaehtoisena jotain ryhmää, vaikkapa nyt koiria, et pysty välttämättä päivystämään meilikansiota joka minuutti, palkkatyökin kun on pakko hoitaa. Mutta joidenkin mielestä tämä on väärin, ja mikäli ei heti vastata viestiin, mikäli ei heti toimita kuten tämä viestinlaittaja MÄÄRÄÄ, sota on valmis. Ja kyllä, aivan oikein: ihmiset katsovat oikeudekseen määräillä meitä jotka tätä työtä vapaaehtoisesti teemme. Millä järjenjuoksulla tähän johtopäätökseen kukaan pääsee? Että määräilemällä asiat jotenkin maagisesti hoituisivat? Että heidän toiveiden mukaisesti tänne teen tilauksesta kirjoituksia HEIDÄN paremmaksi katsomistaan aiheista? Voin vannoa, että meistä jokainen on yleensä kyllä avustustyössä ollessaan aivan täydellä sydämellään mukana, ja teemme aivan varmasti parhaamme ja käytämme tähän kaiken mahdollisen liikenevän vapaa-aikamme. Totta kai.


Miten jotkut pystyvät määräämään vaikkapa etsimään heille avustettavaksi tietynlaisen koiran? Jolla on tietty olemus? Jolla on tietty historia ja menneisyys? Eikö joka ikinen näistäkin koirista ole ihmisten mielestä avun ansainnut? Kuinka voi alkaa valitsemaan, minkä koiran hyväksi haluaa osallistua ruokakustannuksiin? Ulkonäkökö on se tärkein kriteeri auttamiselle? Itse kuvittelin sen olevan pyyteetön auttamisen halu, kyky tuntea empatiaa näitä kaikkia kärsineitä kohtaan. Vaikka ei juuri sen koiran ulkonäkö olisikaan se, mikä itseä miellyttää - mitä sitten, jos turkki on laikukas? Mitä sitten, jos jalat ovat lyhyet? Mitä sitten, jos purenta ei ole täysin suora? MITÄ SITTEN???

Kun autat koiria, jonkun mielestä teet väärin koska et auta lapsia. Kun autat romanialaisia koiria, teet väärin kun et auta suomalaisia. Jos autat espanjalaisia tai turkkilaisia eläimiä, autat jälleen väärässä maassa. Kun autat, autat aina väärin. Uskokaa, jos minulla olisi rajattomasti rahaa ja aikaa, soisin siitä osan kaikille apua tarvitseville. Mutta minulla ei ole. Rahaa erittäin naftisti, ajan kanssa voin välillä onneksi joustaa. Mutta minä voin silti nukkua yöni hyvin, sillä vaikka kenties en auta kaikkia, autan ainakin jotain. Ja jos meistä jokainen auttaisi edes hieman, tulisi siitä jo aika iso potti.


Toisaalta turha täällä kiehua näistä asioista, sillä tiedän että blogini lukijat (ainakin te, kenet tätä kautta tiedän ja tunnen) ajattelevat kanssani samoin. Mutta joskus on vain saatava sanotuksi tiettyjä asioita, ja ehkä herätellä ajatuksia teissä lukijoissakin. Oletteko te törmänneet tällaisiin avun valitsijoihin tai tuomitsijoihin? Kertokaa ihmeessä, mikä on paras konsti vastaiskulle - itse olen suosinut passiivista tekemistä, eli jätän nämä huomioitta ja jatkan mitä olin tekemässäkin :) Mutta pakko myöntää, että pahoitan näistä ihmisistä mieleni joka kerta. Ehkä tähänkin ajan kanssa tottuu...

Kuvituksena Pelastetaan Koirat ry:n yhteistyötarhan koiria Magda's Angel Placessa

Uusien rutiinien opiskelua

$
0
0
Huomenta!

Mun bloggaustahti on nyt hieman hidastunut, mutta syy on ihan se, etten oikein meinaa keksiä hyvää rakosta tälle touhulle joka päivä. Ennen tein uuden postauksen aamukahvia juodessa, mutta nyt aamukahvit tulee juotua junassa (joka starttaa asemalta kello 06:11) eikä tuossa lähijunassa ole nettiyhteyttä. Mutta yritän järkätä arkeeni uuden rutiinin tässä päivien myötä, jolloin saan näitä kirjoituksiakin taas normaaliin tahtiin tulemaan :)

On muuten rankkaa tämä uuden oppiminen, väsyttää aivot totaalisesti! Ehkä tämä onneksi tästä viikkojen myötä tasaantuu, toivon ainakin niin. Tänään meillä on firman tilaisuus koko päivän Kaapelitehtaalla, joten saan mennä tuolla seitsemän junalla - tunti lisää aikaa nukkua siis viime yönä.


Tässä se on, mun uusi aamukahvinurkkaus :)

Kenet valitsisit?

$
0
0
Tällä kertaa haluaisin kysyä teiltä omaa kantaanne erääseen kysymykseen, jonka vastaukset tuntuvat olevan aika kulttuurisidonnaisia. Kuvitelkaa seuraava tilanne:

Työpaikalla esimiehenne on pyytänyt teitä kirjoittamaan suljetulle, nimettömälle lapulle sen henkilön nimen, joka mielestänne ansaitsisi henkilökohtaisen bonuksen. 
Kirjoittaisitko lappuun oman nimesi vai sen työkaverisi nimen,
 joka mielestäsi bonuksen ansaitsee?



Teidän vastauksianne odotellen :)

Joka itsensä ylentää...

$
0
0
No niin, sitten onkin aika tehdä yhteenveto tuosta edellisen postauksen kysymyksestä :) Kiitokset kaikille vastanneille!

Eli lyhykäisyydessään ongelma oli se, äänestäisitkö itseäsi jos sen voisi tehdä nimettömänä ja saattaisit siten saada itsellesi palkkaan henkilökohtaisen bonuksen? Ja tällä otannalla, eli blogi + omat kyselyni ystävien, työkavereiden ja perheen keskuudessa vastauksena on, että 99% tätä ei tekisi. Muutamaa asia kyllä kovasti houkuttaisi, mutta ei uskaltaisi tehdä sillä kiinnijäämisen hetkellä asia hävettäisi liikaa. Monelle ei edes tulisi mieleenkään, että itseäänkin voisi äänestää - automaattisesti oletetaan sen olevan kiellettyä.

Mieheni kanssa keskustelin tästä myöskin, ja hän oli sitä mieltä, ettei edes presidentin vaaleissa ehdokkaat saa äänestää itseään. Itse taas ajattelisin, että siinä on jo niin suuret panokset kyseessä että varmaan jo itseään äänestää? Mies tämän ajatuksen kuitenkin tyrmäsi, itsensä äänestäminen kuulma vain ei ole sallittua missään eikä koskaan. En itse ihan noin tiukalla linjalla ole, etteikö olisi sallittua, minusta asia vain liittyy ennemmin juuri siihen ettei ikään kuin kehdata itselle ääntä antaa - sehän on tietyllä tapaa itsensä kehumista ja itsensä korottamista, ja nämä taas asioita joita ainakin me suomalaiset olemme tottuneet pitämään perisyntinä.

Olin jo suunnitellut tämän vastauspostauksen sen perusteella, että mieheni kertoo itsensä äänestämisen olevan se looginen ja normaali vaihtoehto - täten olisin voinut paasata tästä kulttuurinäkökulmasta. Mutta pieleen siis meni, ei tämä taidakaan olla niinkään kulttuurisidonnainen juttu vaan enemmän persoonasidonnainen?

Suomessahan meidät kyllä jo pienestä opetetaan olemaan nöyriä, vähättelemään itseämme ja olemaan harmaita sekä näkymättömiä mutta ahkeria ja tunnollisia. Aloin mietiskellä kaikkia sanontoja ja lausahduksia jotka tähän käyttäytymiseen ohjaavat, ja ainakin nämä tuli itselleni mieleen:

Joka itsensä ylentää, se taivaassa alennetaan
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa
Rumat ne vaatteilla koreilee
Mihin ylpeys tulee sinne tulee häpeä, mutta nöyrän palkkana on viisaus
Kunnian edellä käy nöyryys
Ei nöyrän selkä taitu
Ei kivi kipujaan itke eikä paasi vaivojaan valita
Ei se tapojansa paranna joka ei mieltänsä pahoita
Ahkeruus onnen voittaa
Arvonsa mies ansaitseepi vaan ei liikaa ylistystä
Ei nöyrän kaulaa katkaista
Helposti saatu on helposti menetetty
Laiska töitään luettelee
Oma kehu haisee


Tuleeko teille muita vastaavia mieleen? Vieläkö teidän mielestä lapset Suomessa kasvatetaan näihin ajatuksiin ja ohjeisiin? Itse muistan kun muksu oli pieni ja mummini sitten tapasi ihastella että onpa hää kyllä niin nätti lapsi - heti perään aina totesi että ei pidä kehua ettei ylpisty. Eli oletetaan automaattisesti liian kehumisen saavan aikaan ylpeän ja itserakkaan ihmisen.

Näitä on mielenkiitoista miettiä, ja pohtia eri kansallisuuksien eroja - turkissa lapset kasvatetaan olemaan hyvinkin tietoisia omasta komeudestaan/kauneudestaan/fiksuudestaan tai mistä vain, mutta ei suinkaan vähätellä näitä ominaisuuksia kuten Suomessa on tapana. Joskus tämä kyllä menee ylikin, kun lapsi nostetaan jalustalle jolla hän joko pysyy koko elämänsä kuvitellen olevan todellakin muiden yläpuolella, tai sitten hän jossain vaiheessa tipahtaa sieltä niin että ryminä käy.   

Läjä tunnustuksia

$
0
0
Olen tässä viime aikoina taistellut oman ajankäyttöni kanssa saadakseni edes joitain asiapitoisia juttuja julkaistua täällä blogissani, ja muutama muu on siinä hötäkässä jäänyt taka-alalle. Mutta vain täällä, sillä mieltäni ne lämmittävät koko ajan :)

Olen saanut kolme kaunista tunnustusta, ja äsken tein melkoisen selailutyön kun ensin omasta blogistani etsin ne kommentit, joissa näistä kerrottiin minulle, ja sitten sieltä toisesta blogista etsin sen varsinaisen postauksen ;) Mutta tässä nämä ovat, ihanat ja suloiset tunnustukseni, kiitos näistä!

Ensimmäisenä (tai oikeastaan viimeisimpänä) on tunnustus Harrietilta Pikku Himpulat-blogista.



Ihania sydämiä sen kun lentelee nallukalle! Ja tämän tunnustuksen mukana seurasi ohje:

1.  Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi ihanaa blogia ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.


Nämä mielenkiintoisten blogien valinnat on aina todella vaikeita. Itselläni on melkoisen vakiintunut blogilista jota luen, ihan jo ajanpuutteen ja toisaalta taas oman viitseliäisyyden kannalta - olen laiska etsimään uusia, kivoja blogeja ja jämähtänyt omiin rutiineihini. Blogini sivupalkissa on lista jossa taitaa olla jotakuinkin kaikki blogit joita säännöllisesti seurailen, ja siitä taidan nytkin blogit tähän valita :)
Sillä seuraavassa tunnustuksessa, jonka rakas ystäväni Petra Ankarasta minulle antoi, pyydetään myös valitsemaan 5 suosikkiblogia -  jospa antaisin tällä kertaa kimppatunnustuksen, eli blogi saa sekä ystävänpäivän sydämet että postit-lappu tunnustuksen yhdellä kertaa ja pääseepä vielä halutessaan kertoilemaan itsestäänkin :)



Nämä tunnustukset haluan antaa seuraaville blogeille: Ulkosuomalainen äiti, Ikuisen auringon maa, Elämää Vihreällä Saarella, Espanjan Auringon Alla sekä Appelsiinipuun alla. Ketään en velvoita tunnustusta vastaanottamaan, mutta iloinen velvoitan ihan jokaisen olemaan, oli tunnustusta tai ei!

Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä antoi tunnustuksen myös Satu Koo blogistaan Miss Bubble's lifestyle, ja tämä tunnustus vaatiikin sitten kahdeksaa suosikkiblogia ynnä kahdeksaa julkikerrottua faktaa minusta. Tämäpä onkin sitten melkoinen haaste, en varmasti keksi sellaisia asioita joita en täällä olisi jo kertonut.



1. Elän kahville, kahvilla, kahvista, kahviin...
2. Olen harrastanut ratsastusta kilpailutasolla, ja suurin haaveeni on ostaa vielä kerran oma heppa
3. Rakastan lukemista, pienestä pitäen olen ollut aamusta iltaan nenä kirjassa kiinni. Lukeminen
on kivaa, eikä lukemisesta pitävällä ihmisellä ole koskaan tylsää.
4. Minua ällöttää kaikenlainen brutaali sekä alapäähuumori. En ole koskaan tämän vuoksi katsonut esim. American Pie -leffoja tai muitakaan tämänkaltaisia. 
5. Kevät on paras vuodenaika mielestäni. Rakastan hetkeä, jolloin bongaan ensimmäiset hiirenkorvat, ensimmäisen leskenlehden, ensimmäisen shortsiasuisen ihmisen... 
6. Minulla on jonkinmoinen "värihäiriö", sillä tulen levottomaksi jos ympärilläni on koko ajan paljon värejä. Niinpa kotimme on hyvin vaalein ja neutraalein sävyin sisustettu.
7. Kuuntelen enimmäkseen 80- ja 90-luvun musiikkia.
8. En juuri koskaan katso elokuvia.

Huh, olipa taas miettiminen! Nyt siis siitä vain napsimaan minkä tunnustuksen haluaa tai vaikkapa ne kaikki ;) Minä lähden tuonne vienoon lumisateeseen koiran kanssa tarpomaan, onneksi hänkään ei pidä tuollaisesta ilmasta niin tulee nopea lenkki. Ihanaa alkanutta sunnuntaita!



Friskies Nutri Soft

$
0
0
Bloggaajan koirana myös Cicim on nyt saanut kunnian astua testaajan töppösiin. MTV3:n AVA sekä Friskies kutsuivat hänet testaamaan Friskies Nutri Soft - koiranruokaa ynnä herkkupaloja. Ja koirahan kiittää ja testaa! Testiryhmään sai hakea AVA:n nettisivuilla viime viikolla.


Cicim on aina syönyt ns. kaupan muonaa, vaihdellen eri merkkejä mutta yleensä aivan normaalista päivittäistavarakaupasta ostettuja kuivamuonia. Viime aikoina olen huomannut, että ei mielellään niitä kovin isoja ja kovia raksuja söisi, ottaa raksun kerrallaan olohuoneen matolle ja siellä sen sitten murustelee. Niinpä olen yleensä kaatanut hieman lämmintä vetta ruuan joukkoon, jotta siitä tulisi miellyttävämmin syötävää.


Tästä syystä odotinkin innolla Cicimin reaktiota tähän Friskies Nutri Soft-ruokaan, sillä nämä nappulat eivät olekaan kivenkovia, vaan nimensä mukaisesti mukavan pehmeitä, antaen kuitenkin hampaille sopivasti vastusta. Esitteessään Friskies kertoo seuraavasti: Friskies Nutri Soft on tasapainoinen täysravinto, jonka herkullisen pehmeissä, naudanlihaa sisältävissä pelleteissä on korkealaatuista proteiinia, joka auttaa ylläpitämään lihasmassaa ja ihannepainoa sekä 100% välttämättömistä vitamiineista ja hivenaineista, joita koirasti tarvitsee elääkseen pitkän ja terveen elämän.

Ja kas, ei tarvinnut kauaa koiraa suostutella uutta ruokaa maistamaan, vaan jokaikinen nappula hävisi lautaselta melkoisen sutjakkaasti - eikä tarvinnut edes olohuoneen matolle niitä mennä raksuttelemaan!


Meillä tämä ruoka taitaa jäädä pysyvästi ostoslistalle, sen verran tyytyväiseltä tyttö vaikutti - eikä jälkkäriksi tarjoillut Picnic-tikut ainakaan tunnelmaa pilanneet! Näitä herkullisia (myöskin melko pehmeitä rakenteeltaan) tikkuja on pakkauksessa kolmea makua: naudanlihaa, kanaa sekä lammasta. Cicim sanoo, että kaikki niistä ovat aivan yhtä herkullisia :)


Saimme myös ystäville jaettavaksi näitä ruokia, ja haluamme lähettää ne Pelastetaan Koirat Ry:n mukana Romaniaan, jossa varmasti on innokkaita maistelijoita tälle herkulle!

Tuotteet saatu, koira kuvausrekvisiittaa ;)

Vetoomus!

$
0
0
Haluatko tehdä jotain eläinten hyväksi, mutta sinulla ei ole aikaa, ei rahaa eikä muutenkaan mahdollisuuksia? Nyt voit tehdä hyvää parissakymmenessä sekunnissa, kun käyt allekirjoittamassa tämän vetoomuksen.

Linkki lomakkeelle . Sivusto on ruuhkainen (onneksi näin!) joten koita päivittää linkki muutaman kerran mikäli se ei heti aukea.

Vetoomuksessa vaaditaan lopettamaan romanialaisten katukoirien tappaminen. Kaikki Giurgiun katukoirat ovat suuressa vaarassa - myös kaikki jo steriloidut/kastroidut sekä kaikki nekin, joilla on vakituinen alue ja ihmiset jotka pitävät heistä huolta. Giurgiun pormestari Nicolae Barbu on antanut määräyksen pyydystää ensi viikosta alkaen jokainen alueen koira, ja sulkea ne kaupungin kunnalliselle koiratarhalle. Tarhaa voi hyvällä syyllä kutsua tappotarhaksi, sillä ainoa keino jolla kerran sinne joutunut koira yleensä pääsee ulos, on kuolema.



Tästä postauksestani voit lukea lisää romanialaisten katukoirien elämästä. Monelle kuolemakin olisi armeliaampi vaihtoehto kuin tuolle tarhalle joutuminen, sillä siellä eläimet saavat hiljalleen kuihtua pois ruuatta, vedettä ja hoidotta, kunnes eivät yksinkertaisesti enää jaksa. Yksikään eläin ei ansaitse tällaista kohtelua, tai päätöstä elämälleen. Katsokaa heidän silmiinsä, niistä paistaa kärsimys ja epätoivo.



kuvat: Katarina Vallin / Pelastetaan Koirat Ry

Pyydän, käyttäkää pieni hetki ajastanne ja allekirjoittakaa tuo vetoomus, näin voimme edes yrittää nousta vastarintaan yhdessä eläinten puolesta!

Kiitos, että sinä olet juuri sinä!

$
0
0


Tuli tuossa mieleeni, että Suomi on oikeastaan tehnyt kerrankin tosi fiksusti kääntäessään sanontoja. Muuttamalla Valentine's Dayn Ystävänpäiväksi poistuu varmasti moni surullinen hetki, kun ei olekaan sitä omaa rakasta joka antaisi sen sydämenmuotoisen suklaarasian ja kimpun ruusuja. Ystävänpäivä on huomattavasti kattavampi, toivon että jokainen tänään saisi edes yhden, täydestä sydämestä tulevan toivotuksen: 
kiva kun olet ystäväni <3


Seikkailua blogistaniassa

$
0
0
Olen tänään viettänyt junamatkat selaillen blogeja. En näitä "meidän" eli siis noita blogeja joita tuossa sivupalkissani vilisee, vaan aivan toisenlaisia. Olen lueskellut niin muotiin, meikkeihin, laihdutukseen, kuntoiluun kuin chilin kasvatukseenkin liittyviä bloggauksia, ja kokenut monen monta ahaa-hetkeä.

Suurin ahaa-elämykseni on se, kuinka tuhottoman paljon netti kätkee syövereihinsä erilaisia muotiblogeja. Mistä riittääkään lukijoita katsomaan mitä bloggaaja on tänään pukenut päälleen tai millaisen laukun ostanut? Vai ovatko ne samat tietyt kymmenet tuhannet ihmiset sitten lukijoina noissa tuhansissa muotiblogeissa? Jännää oli huomata, että moni niistä pyörii lähes kokonaan bloggaajan omakuvien ympärillä. Tekstiä on korkeintaan sen verran, että on kerrottu mistä mikin vaate ja asuste on hankittu. Toisaalta helppoa mutta toisaalta itselleni olisi kyllä huisin vaikeaa: kuinka kuvata sadalla eri tavalla nämä muutamat vaatekappaleet joita päivästä toiseen ylläni kierrätän ;)

En jaksa itse noita blogeja seurata, mutta yhdestä blogista haluan vinkata - tosin veikkaan, että moni sen jo tietääkin. Nimittäin Ostolakossa-blogia olen seurannut varmaan jo pari vuotta, ja voin sanoa, että sieltä olen saanut lukuisia vinkkejä ihonhoitoon ja ihonhoitotuotteisiin! Blogin kirjoittaja jaksaa tehdä sen mitä minä kaupassa en: tutkia ne putkiloiden takapuolella olevat pienet präntit joita inciksi kutsutaan. Ja hän myös suomentaa ne meille tavallisille ostelijoille, eli kertoo mitä mikäkin tarkoittaa, mitä se tekee sinulle ja onko tuote näiden perusteella lainkaan hintansa väärti. Tuon blogin suosituksesta olen muunmuassa ostanut jo vuoden ajan silmänympärysvoiteeni lähimarketista: Pirkka Silmänympärysvoide, hintaa kolmisen euroa per tuubi! Täällä kerrotaan Ostolakossa-blogin mietteet tuotteesta.

Sitten eräs asia, joka myös kiinnitti huomioni: on olemassa blogiportaaleja näille muotiblogeille, on omansa sisustusblogeille, löytyy vauvablogien portaalia ja nuorten reissaajien portaalia. Mutta missä olisi paikka, joka haluaisi kerätä meitä, keski-ikäisiä, maailmaa nähneitä ja kokemuksista viisastuneita naisia yhteen? Kertomaan siitä tavallisesta arjesta ulkomailla tai koti-Suomessa, olemaan bloginsa äärellä miettimässä arjen tapahtumia, ihmettelemässä elämää? Kirjoittamaan ja vastailemaan elosta ja olosta ulkomailla, paluusta Suomeen, normaalin arjen pyörytyksessä siellä sun täällä. Ehkä lueskelemastaan kirjasta pientä juttua tekemässä, tai päivän ajatuksia kertoilemassa. Ajamassa eläinten, lasten tai vanhusten oikeuksia. Tällainen yhteisö olisi varmasti paikallaan, sillä tutkimusten mukaan juuri ikäluokan 35-45 naiset ovat nouseva trendi blogimaailmassa. Ja meitähän täällä jo riittää, enää tarvitsisi vain yhteenvetävän voiman :)

Onko sinulla muuten vinkkejä tai linkkejä johonkin blogiin jota mielelläsi muillekin suosittelisit? Kerro ihmeessä meille muillekin!

Olen Wikipediassa ;)

$
0
0
Jahas, on sitten luottoa jollakin ollut blogiini ja kirjoituksiini: bloggaustani aiheesta "börek" on käytetty piskuisen Wikipedia-sivun ainoana lähteenä :)

Tässä kyseinen sivu

Melkoisen hauska löydös, etten sanoisi :)
Viewing all 620 articles
Browse latest View live